Koirat kautta aikain – historiakatsaus

Huhtikuun sisältöteemamme on katsaus koirien historiaan eli oi kyllä, koiranörttiys pääsee valloilleen. Keskitymme tässä koiran lajina kehittymiseen, ja meille luontainen kulma on tarkastella koiran kehitystä ennen kaikkea ruokavalionäkökulmasta. Bon appétit!

“Kymmeniä tuhansia vuosia sitten, ennen internetiä, ennen teollista vallankumousta, kirjallisuutta ja matematiikkaa, pronssia ja rautaa, aikaiset ihmiset muodostivat yllättävän kumppanuuden toisen eläimen kanssa: harmaasuden. Näiden kahden lajin kohtalot kietoutuivat yhteen. Susien kehot ja luonteet muuttuivat. Niiden kallot, hampaat ja tassut kutistuivat. Korvat lupsahtivat. Niille kehittyi nöyrä asenne, vähemmän pelottava ja vähemmän pelokas. Ne oppivat lukemaan ihmiskasvojen monimutkaisia ilmeitä. Niistä tuli koiria.” Ed Yong, the Atlantic

Tarkkaa aikaa ja paikkaa kesykoiran synnylle ei ole löydetty – kehityskaaren arvellaan tapahtuneen eri maanosissa samanaikaisesti. DNA-löydökset paikantavat ensimmäiset koirat 10-15 000 vuoden päähän Lähi-itään ja Kaakkois-Aasiaan, mutta koirafossiileja on löytynyt Siperiasta jopa yli 30 000 vuoden takaa.

Koirat kesyyntyivät ja kehittyivät susista norkoilemalla ihmisasutusten ympärillä helpon saaliin eli ruoantähteiden toivossa. Muutos ajoittuu maanviljelyn aikakauden alkuun, jolloin ihmiset asettuivat aloilleen ja alkoivat viljellä viljaa.

On toki myös mahdollista, että ihmiset ottivat sudenpentuja lemmikeikseen, mutta vallitseva ymmärrys on että ravinto oli pääsyy sille, että susista kesyyntyi koira.

Samalla kun sudesta kesyyntyvän koiran käytös muuttui metsästäjästä kerjäilijäksi () ja sen ruokavalio muuttui villilihasta ruoantähteisiin, mukautui myös sen ruoansulatusjärjestelmä.

Lajin evoluution tuoksinassa koirien geeneissä on tapahtunut mutaatioita, jotka mahdollistavat kasviperäisten ravintoaineiden tehokkaan hyödyntämisen. Tämä on yksi keskeinen koiran sudesta erottava tekijä. Koira pystyy esimerkiksi sulattamaan tärkkelystä viisi kertaa paremmin kuin susi.

Koiran kehittyessä ihmisten ja heidän ruokavalionsa rinnalla, geenien toiminnan ja aineenvaihdunnan muutokset johtivat myös niiden ravintotarpeiden mukautumiseen.

Koira luetaan tänä päivänä ruoansulatusfysiologiansa osalta sekasyöjäksi (omnivore), tai joidenkin tulkintojen mukaan "valikoivaksi lihansyöjäksi” (facultative carnivore). Määritelmät tarkoittavat, että koira kykenee hyödyntämään ruokavaliossaan sekä eläinperäisiä että kasvikunnan tuotteita.

Sekasyöjyys näkyy myös koiran suolistossa: koiralla on kehonsa pituuteen nähden pidempi suolisto kuin yksinomaan lihansyöjillä, kuten kissoilla. Vertailun vuoksi, yksinomaan kasvissyöjillä, kuten lehmillä, suoliston pituus on suhteessa vieläkin pidempi. Pidempi suolisto mahdollistaa ravintoaineiden tehokkaamman käsittelyn/(ja) sulatuksen.

Yhteisen historiansa aikana ihmiset alkoivat jalostaa koiria erilaisiin käyttötarkoituksiin. Koirista tuli vahteja, metsästyskumppaneita, paimenia, seurakoiria. Vanhimmat koirarodut kuten basenji (Kongo), saluki (Lähi-itä) ja chow chow (Kiina) ovat peräisin vuosituhansien takaa.

Koirien jalostaminen ja erilaisten rotujen kehittäminen on vaikuttanut myös koirien ravitsemuksellisiin tarpeisiin ja ruoansulatusfysiologiaan. Tässä pari esimerkkiä:

• Koirien energiantarve riippuu suhteellisesti koiran koosta, ja eroja energiankulutuksessa on havaittu myös rotujen välillä.
• Ruoansulatuskanavan osuus koiran painosta on suhteellisesti suurempi pienillä kuin suurilla koirilla. Suoliston toiminnoissa, kuten veden ja elektrolyyttien imeytymisessä on havaittu kokoon liittyviä eroja, mitkä altistavat pienet koirat ummetukselle ja suuret koirat löysälle ulosteelle.
• Joillain roduilla geenimuunnokset altistavat tietyille terveysongelmille, joita voi osin ehkäistä oikeanlaisella ravitsemuksella. Esimerkkinä vaikkapa tietyt aineenvaihdunnalliset virtsakivet, kuparinkertymäsairaudet ja sinkin imeytymishäiriöön liittyvä ihotulehdus.
• Jalostuksen haittapuolena rotuihin on muodostunut myös ei-toivottuja ominaisuuksia kuten perinnöllisiä sairauksia.

Rotujärjestöt ja vastuulliset kasvattajat pyrkivät omalla toiminnallaan kehittämään rotukannoista kestäviä, terveitä ja rotumääritelmän mukaisia.

Koiran ottamista harkitsevien onkin tärkeää nähdä vaivaa oikean rodun ja oikean koirayksilön löytämiseen. Perehtyä kannattaa ainakin seuraaviin asioihin:

• Millaisen koirakumppanin haluaisit? Luonteeltaan, kooltaan, ominaisuuksiltaan?
• Kuinka paljon olet valmis panostamaan koiran kouluttamiseen, hoitoon ja harrastuksiin?
• Mitä perinnöllisiä sairauksia rodussa esiintyy?
• Miten kasvattaja on huolehtinut pentueen terveydestä?
• Onko pentueen vanhemmille tehty rotujärjestön suositusten mukaiset terveystutkimukset?

Olemme kaikki varmasti kuulleet sanonnan “koira on ihmisen paras ystävä” - eikä syyttä. Halusimmekin nostaa pari koskettavaa tarinaa historian kirjoista koirien lojaalisuudesta meitä ihmisiä kohtaan.

Ensimmäisenä esittelyssä Barry.

Sveitsiläisen bernhardinkoiran Barryn tarina perustuu 1800-luvulle. Barryn arvioidaan pelastaneen nelisenkymmentä ihmistä sveitsiläisillä alpeilla muun muassa lumivyöryiltä kaivamalla ihmisiä esiin ja vetämällä heidät turvaan. Ehkä Barryn tunnetuin pelastusoperaatio on, kun hänen kerrotaan pelastaneen nuoren pojan, jonka hän löysi jääluolasta. Kertomusten mukaan Barry nuoli poikaa tunnin, jotta hän lämpeäisi ja kantoi sitten pojan selässään sairaalaan.

Edinburghiin ikuistettu uskollinen Bobby.

Tiesitkö, että Edinburghissa on patsas Bobby-koirasta, joka vartioi isäntänsä Johnnyn hautaa 14 vuoden ajan Greyfriarsin hautausmaalla? Johnny ja Bobby olivat erottamaton kaksikko Edinburghin kaduilla Johnnyn työskennellessä yövahtina. Johnnyn menehtyessä vuonna 1858 Bobby kieltäytyi lähtemästä pois hänen haudalta jopa kamalimmissa sääoloissa. Loppujen lopuksi Bobbylle rakennettiin hautausmaalle oma suoja ja hän sai jäädä hautausmaalle omaan kuolemaansa asti vuoteen 1872. Bobbyn hautakiveen on kaiverrettu teksti “Let his loyalty and devotion be a lesson to us all”.

Hachikō odotti joka päivä omistajaansa.

Bobby ei ole ainoa koira, joka on uskollisesti pysynyt omistajansa rinnalla tai odottanut omistajaansa hänen kuoltuaan. Moni onkin saattanut nähdä elokuvan Hachikōsta, mutta tiesitkö, että se perustuu tositarinaan? Japanissa vuonna 1923 syntyneellä akita-rotuisella Hachikōlla oli omistajansa kanssa jokapäiväinen rutiini: Hachikōn omistajan Uenon lähtiessä töihin Hachikō jäi Shibuyan juna-asemalle odottamaan omistajansa paluuta. Eräänä päivänä vuonna 1925 Ueno ei kuitenkaan palannut juna-asemalle, sillä hän menehtyi yllättäen. Hachikōlla ei tietenkään ollut asiasta harmaintakaan aavistusta, ja hän odotti ja etsi juna-asemalla omistajaansa joka päivä tuloksetta lähes kymmenen vuoden ajan kuolemaansa saakka 1935. Hachikō saikin lempinimekseen “Chūken” eli “uskollinen koira”.