Alvarin Kasvattajakerho

Alvarin Kasvattajakerho

Hei kasvattaja! Haluamme kertoa sinulle meistä, Alvarista. Pentupakettejamme on voinut tilata syksystä alkaen, ja vihdoin saamme tarjottua kasvattajille myös -15 % edun kaikista kuivaruokatuotteistamme. Liity mukaan tekstin lopussa olevan linkin kautta ja saat meiltä sähköpostitse vahvistuksen alennuksen rekisteröitymisestä. Tutustutaan toisiimme & tervetuloa mukaan!

Hieman Alvarista 

Olemme suomalainen (ja suomalaisten omistama) lemmikkialan startup, missionamme minimoida koirien hiilitassunjälki. Tarjoamme koiranruoan tilauspalvelumme kautta omia pohjoismaisia kuivaruokanappuloitamme sekä herkkuja ja muita koiratalouden tarpeellisia tuotteita kotiin kuljetettuina. Tiimimme on kymmenhenkinen.

Koirat otetaan osaksi perhettä, ja niihin ollaan valmiita panostamaan: lemmikkeihin käytetty rahamäärä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Perheenjäsenen asema tuo hoivaa ja huolenpitoa, mutta näemme toimialan kehityssuunnassa aiheen huoleen. Koirille ostetaan yhä enemmän tavaraa ja niitä ruokitaan lihapitoisemmilla ruoilla kuin tarvitsisi. Ylenpalttisuus ei tee koirasta sen onnellisempaa eikä korkea lihaprosentti takaa laadukkaampaa ruokaa. Kulutus tapahtuu ympäristön kustannuksella.

Varsinkin nyt poikkeusaikana huomaamme, kuinka paljon iloa lemmikit elämäämme tuovat. Siksi koiranomistamisen ei pitäisi olla valinta ilmastoa vastaan! Perustimme Alvarin sovittaaksemme yhteen lemmikit ja kasvavan ympäristötietoisuuden. Teemme sen tarjoamalla asiakkaalle helppoja, koiralle tarvelähtöisiä ja korkealaatuisia, ympäristön kannalta kestäviä, vastuullisia ratkaisuja tiedostaville koiranomistajille.

Plutolle maistuvat Alvarin pentunappulat.
Plutolle maistuvat Alvarin pentunappulat.

Tuotteistamme 


Kuivaruokavalikoimamme kattaa kahdeksan reseptiä, minkä lisäksi tarjoamme herkkuja ja koulutusnameja, puruluita sekä kakkapusseja. Vaikka tarjoamme koira- ja tarvekohtaisen suosituksen, soveltuvat kaikki kuivaruokamme perusterveiden aikuisten koirien ruokintaan oikealla annostelulla. Pentureseptejä valikoimassamme on kolme koiran koon huomioiden.

Yhteensovitamme tieteellisesti tutkitut koiran ravintoainetarpeet ja ympäristöystävälliset raaka-ainevaihtoehdot, eläinlääkärin ammattitaidolla. Oheistuotteilla, herkuilla ja puruluilla, vastaamme päivittäisen koiraelämän aktivointi- ja koulutustarpeisiin.

AINA: Turvallinen ja korkealaatuinen

Raaka-aineiden ja niiden toimittajien valinta tehdään aina ensisijaisesti koiranruoan turvallisuus ja laatu varmistaen – näin tuotteemme ovat tasalaatuisia ja luotettavia.

VALITSEMME: Ympäristöystävällinen vaihtoehto

Reseptejä laatiessamme valitsemme aina ympäristöystävällisen vaihtoehdon: kauran tai perunan riisin tai maissin sijaan, kanan ja kalan naudan tai lampaan sijaan.

KUN MAHDOLLISTA: Lähellä tuotettu

Keskitymme ensisijaisesti lähellä tuotettuihin ainesosiin, joiden ilmastokuormitus on paitsi etäisyyden myös tuotannon osalta mahdollisimman pieni.

alvar-41

Miksi Alvar?

Suosittelemalla Alvarin ruokaa kasvateillesi voit varmistaa, että koira saa koko elinkaarensa ajan tarpeisiinsa parhaalla mahdollisella tavalla sovitettua laadukasta ruokaa. Reseptimme on kehitetty tarvepohjaisesti eri tyyppisiä koiria varten. Reseptit ovat kehittäneet oma, koiranruoka-alalla kokenut eläinlääkärimme yhteistyössä tanskalaisen tuottajamme Nordic Petcare Groupin eläinlääkäreiden ja tutkimus- ja tuotekehitystiimin kanssa. 

Raaka-aineet ovat korkealaatuisia, reseptit noudattavat koiranruoka-alan kattojärjestön FEDIAFin ravintoainesuosituksia, ja tutkimme sekä reseptiemme maittavuutta että ravintoainesisältöjä. Valitsemalla uutena yrityksenä alalla pitkään toimineen tuottajakumppanin oman uuden tuotantolinjan sijaan olemme varmistaneet erittäin korkean laadun ja osaamisen tuotantoprosessissa aivan tarinamme alusta lähtien.

Uusilta asiakkailtamme pyydämme taustatiedot heidän koirastaan ja sen elämäntyylistä, jotta voimme suositella koiralle parhaiten soveltuvaa reseptiä koirakohtaisella (taustatietoihin perustuvalla) annostus-suosituksella (x grammaa nappulaa päivässä).

Mikäli reseptin valinnan tai ruokinnan suhteen herää kysymyksiä tai vastaan tulee pulmia, auttaa sekä asiakasneuvontamme (pyrimme vastaamaan 24 h kuluessa) että ilmainen eläinlääkärin videokonsultaatio-palvelumme asiakkaitamme. Sekä videoneuvontamme että asiakaspalvelumme ovat keränneet paljon kiitosta ja hyviä arvioita.

Jos toteamme, ettei valikoimastamme löydy kyseiselle koiralle sopivaa tuotetta, emme epäröi kertoa tätäkään. Emme esimerkiksi suosittele kenenkään siirtyvän eläinlääkärin suosittelemasta tai määräämästä erityisruokavaliosta meidän ruokaamme ilman hoitavan eläinlääkärin konsultointia. Tämä on meille ilmiselvä osa vastuullista toimintaamme.

Koiranpentu maitobaarissa
Ensimmäisinä viikkoina maitobaarissa on ruuhkaa.

Alvarin kasvattajakerho ja muut yhteistyöt

Olemme pilotoineet kasvattajatoimintaamme pentupaketeilla sekä kysyneet kasvattajien mielipiteitä tuotekehityksemme avuksi. Nyt pääsemme viimein lanseeraamaan -15 % edun kaikista nappuloistamme kaikille Kennelliiton rekisteröidyn kennelnimen saaneille kasvattajille. 

Kasvattajakerhoon pääsee liittymään nopean lomakkeen kautta, samoin pentupakettejamme voi tilata helpolla lomakkeella.

Kasvattajayhteistyön lisäksi sponsoroimme myös tapahtumia, esimerkiksi näyttelyitä tai kilpailuja. Sponsorointitiedustelut, kuten kaikki muutkin kysymykset, voi lähettää sähköpostitse hello@alvarpet.com.