Esittelyssä Henna

Esittelyssä aarteemme Henna - Alvarin oma eläinlääkäri reseptien takana!

Reseptit ovat parhaassa mahdollisessa seurassa. Ne on kehittänyt tohtori Alvar, Henna Söderholm yhteistyössä tanskalaisen valmistuskumppanimme Nordic Petcare Groupin asiantuntijoiden kanssa. Henna on yksi Alvarin neljästä perustajasta - ja koiranruoka-alan ammattilainen. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus koirien ja kissojen ruokinnasta. Ennen Alvaria hän työskenteli kansainvälisen lemmikkieläinten ruokayrityksen tutkimus- ja kehitysyksikössä sekä tieteellisen viestinnän ja koulutuksen asiantuntijana.

Henna, kolme nopeaa kysymystä sinulle! 

1. Mikä johti sinut Alvarille?

"Kuulin Alvarista vanhalta kollegaltani, joka tiesi, että tiimi etsii kokenutta eläinlääkäriä tuotekehityksen johtajaksi. Keskusteltuani tiimin kanssa sain vakuuttuneen siitä, että haluan olla mukana tässä. Tuolloin pienen tiimin missio, arvot, intohimo ja vahva asiantuntemus vakuuttivat minut siitä, että haluan olla osana tätä matkaa. Minulla oli tuolloin mukava työ Ranskassa, mutta olimme jo puhuneet perheen kanssa mahdollisuudesta paluusta kotimaahan Suomeen muutaman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen, joten myös siinä mielessä se oli täydellinen ajoitus! "

2. Mikä on palkitsevinta työssäsi?

"Alvarilla saan käyttää vuosien varrella keräämääni asiantuntemusta rakastamani alan parissa monipuolisemmin kuin koskaan. Pienellä porukalla tehdessä homma etenee ripeästi ja oma kädenjälki näkyy kaikessa tekemisessä. Alvarin laumassa yhdistyy juuri oikeassa suhteessa ammattitaito, rohkeus, hauskanpito ja kova halu parantaa maailmaa, kuitenkin vahvasti faktoihin perustuen. Saan olla todella lähellä kuluttajia: saan heiltä suoraa palautetta siitä, mikä toimii ja mikä ei, ja voimme suunnitella tuotevalikoimamme sen perusteella. Se eroaa hyvällä tavalla todella suurista kansainvälisistä yrityksistä."

3. Lempi koiramuistosi?

"Koiria on elämässäni ollut siitä asti kun olin kaksivuotias ja jokainen niistä on ollut omalla tavallaan mahtava persoona. Ylitse muiden lienee kuitenkin teini-ikäisenä vanhemmiltani kinuama, ensimmäinen ihkaoma koirani, englanninbulldoggi Alma. Alma kulki aina mukanani; niin kylillä kavereita tapaamassa kuin pitkillä lenkeillä metsissä, ja muuten kepposteli päivittäin milloin minkäkin päähänpiston ajamana. Elämäniloinen Alma elikin lähes kunnioitettavaan 15 vuoden ikään asti."

Voit aina ottaa yhteyttä meihin (hello@alvarpet.com) ja Hennaan (henna@alvarpet.com), jos sinulla on kysyttävää koirasi ruokinnasta tai ravinnosta! Toivottavasti tämä tuo sinut hieman lähemmäksi Alvaria ja mistä meidät on tehty. <3