Hävikkinappulat parempiin suihin – Alvarin hukka hyvään tarkoitukseen <3

Hävikkinappulat parempiin suihin – Alvarin hukka hyvään tarkoitukseen ❤️

Meille Alvarilla ympäristö ja vastuullisuus ovat tärkeitä. Ympäristövastuun lisäksi, eli hävikkinappulan hävittämistä välttäen, haluamme myös kantaa kortemme kekoon sosiaalisen vastuun saralla. Siksi lahjoitamme niin sanotut hukkanappulamme lähialueelle hyväntekeväisyyteen.

Olemme lahjoittaneet nappuloita Turun alueella toimivalle Operaatio Ruokakassille, paikallisen Maarian seurakunnan diakoniatyöhön, sekä yksittäisinä lähetyksinä asiakkaidemme aloitteesta ja organisoimana koiratarhoille.

alvar-39

Diakoniatyö ja Operaatio Ruokakassi: “Jotkut jättävät itse syömättä, jotta rakkaalle koiralle riittäisi ruokaa”

Diakoniatyö on auttamista monin eri keinoin, keskusteluavusta taloudelliseen tukeen. Maarian seurakunta järjestää alueellaan Turun pohjoispuolella muun auttamistyön ohella myös ruoanjakoa sitä tarvitseville.

Operaatio Ruokakassi on vuonna 2008 perustettu turkulainen pääosin vapaaehtoisvoimin toimiva avustusjärjestö. Sen tehtävänä on keskitetysti hankkia ja toimittaa ruokaa jaettavaksi vähävaraisille ihmisille. Operaatio Ruokakassi on Suomen ensimmäinen keskitetyn logistiikan ja jakelun ruoka-aputoimija ja yksi Suomen neljästä suurimmasta ruoka-aputoimijasta. Kaikki jaettu ruoka on ilmaista ruokakassin hakijalle ja jonoon voi mennä kuka tahansa apua tarvitseva.

Elämä voi heitellä ketä tahansa. Vähävaraisilla tai syystä tai toisesta huonoon jamaan elämässään joutuneilla on paljon koiria. Usein koira on korvaamaton ilo, tuki ja turva arjessa. Samalla huoli myös lemmikin huolenpidon mahdollisuudesta on suuri. Yhteyshenkilömme Operaatio Ruokassista, Maarit Helin, kertoo, että: “Välillä ruokajonoissa kuulee, että koiran omistaja on jättänyt itse syömisen vähemmälle saadakseen ostettua lemmikilleen ruokaa.” Maarian seurakunnan Anne Alkio jatkaa: “Tänään viimeksi jaoin ‘lahja lapselle’-lahjojen hakijoille myös koiranruokaa. Kovin olivat kiitollisia. Moni on kehunut, että sopii hyvin omalle koiralle.”

Tarhojen koirille ruokaa

Pet Rescue Finland sai Alvarilta kesällä lahjoituksen ylijäämänappulaa vaikuttaja Sini Savolaisen järjestämänä. Sini on adoptoinut koiransa Pet Rescue Finlandin kautta, joten yhdistyksen toiminta on hänelle tuttua ja tärkeää. Pet Rescue Finland on osa suomalaista Responsible Rescue -ryhmittymää, jotka pyrkivät huolehtimaan rescue-toiminnan vastuullisesta toteuttamisesta niin esimerkiksi tautiriskien kuin pentutehtaiden osalta.

Alvar-3

Alvarin ylijäämä, mitä se on?

Meillä Alvarilla kertyy kahden sortin nappulahukkaa: ykköslaatua ja kakkoslaatua. Ykköslaatu on asiakkaiden koirille nimettyjä pusseja, joita ei syystä tai toisesta ole haluttu noutaa tai vastaanottaa. Pieni osa on tilauspulmien takia reklamoituja, valtaosa on maistiaispaketteja, joita kukaan ei haluakaan. Syyt, miksi nämä päätyvät hukaksi, on asiakkaalle yksilöity pussi ja vakuudettomat säilytysolot. Pussit voivat olla rutussa ja pussissa on väärän koiran nimi, mutta tuote itsessään on virheetöntä.

Kakkoslaatu on pusseja, jotka ovat hajonneet joko nappulalinjastolla Tanskassa tai Tanska-Turku-kuljetuksen aikana. Nappulat on varastoitu oikein stabiileissa otollisissa olosuhteissa, joten eläinlääkärimme, elintarvikehygienian asiantuntijamme, mukaan on häviävän epätodennäköistä, että ruoka olisi altistunut epäotollisille olosuhteille ja siten pilaantunut. Tätä kakkoslaadun hukkaa emme siltikään lahjoita eteenpäin, vaan syötämme varmuuden vuoksi omille koirillemme. Nämäkin nappulat ovat maittaneet erinomaisesti hävikintorjuntatiimillemme Alvarille, Sylville, Teddylle, Plutolle, Manulle ja Errille.

Kolmatta hukkaa, eli tuotantohukkaa, ei käytännössä synny laisinkaan. Koiranruoan nappulan ekstruusio- eli kansankielellä “pursotusvaiheessa” yhden tuotantoerän ajon alku- ja loppupään nappulamassa otetaan talteen toisten merkkien nappuloiden täydennysmassaksi. Näin kallisarvoisia laadukkaita raaka-aineita ei jouduta hävittämään.

Onko sinulla mielessä kohde, joka tarvitsisi nappulalahjoituksia?
Otamme kaikki ideat vastaan ja päätämme lähetyksistä aina kulloisenkin nappulatilanteen mukaan, mutta emme valitettavasti voi taata lähetyksiä etukäteen.

Kerro meille ideasi sähköpostitse hello@alvarpet.com tai laita viestiä somessa!

alvar-new-landing