elokuu, 2020
Ympäristöystävällisille vaihtoehdoille on kysyntää myös koirakansan keskuudessa.
TIEDOTE
Ympäristöystävällisille vaihtoehdoille on kysyntää myös koirakansan keskuudessa. Koronan keskellä aloittanut suomalaisstartup Alvar Pet kasvaa asiakasymmärrykseen nojaten ja laajentaa toimintaansa ulkomaille.
Alvar Pet avasi huhtikuun lopussa verkkokauppansa, josta voi tilata yrityksen ympäristöystävällistä koiranruokaa säännöllisesti kotiin kuljetettuna.
Ensimmäisten kuukausien aikana Alvar Pet on kasvanut kovaa vauhtia. Kestävistä, pohjoismaisista raaka-aineista kuten silakka, kaura ja härkäpapu, tehtyä ruokaa on toimitettu yli 300,000 ateriaa.
“Kesän aikana olemme todistaneet, että vastuullisuudelle on tälläkin toimialalla kysyntää”, kertoo Ilari Haataja, Alvar Petin toimitusjohtaja ja yksi perustajista.
Data hyötykäyttöön kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi
Alvar Pet myy tuotteensa suoraan koiranomistajille ilman jälleenmyyjää. “Direct to consumer”-liiketoimintamallin etuja ovat läheisyys asiakkaaseen sekä nopeus.
“Haluamme käyttää näitä vahvuuksia missiomme edistämiseen”, selittää Haataja. “Yhdistämällä asiakasdataa, palautetta ja tutkimusta voimme luoda yhä ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Tällä toimialalla vastaavaa ei ole aiemmin tehty.”
Alvar Pet toi kesäkuussa valikoimaansa uuden tuotereseptin, joka kehitettiin asiakaspalautteen ja hiilijalanjälkilaskelman pohjalta. Alvar Petin mukaan uusi tuote on heidän tähän mennessä vähäpäästöisin reseptinsä.
“Huomasimme, että isojen koirien omistajat peruivat tilauksensa muita useammin. Isot koirat syövät paljon, ja niillä on siksi suurempi ilmastovaikutus”, Haataja jakaa. “Tämän reseptin luominen asiakkailta oppimamme pohjalta on meille iso merkkipaalu.”
Suomalaiskoiria laajempi ongelma
Koiranomistamisen ja ympäristötietoisuuden yleistyminen ulottuu Suomea kauemmas. Korona on vauhdittanut myös verkkokaupan kasvua eri maissa. Alvar Pet uskoo, että nämä trendit yhdistävälle toimijalle on kysyntää myös kotimaan rajojen ulkopuolella.
Kansainvälistymistä varten Alvar Pet keräsi yhteensä miljoonan euron rahoituksen. Rahoituskierrosta johti suomalainen pääomasijoitusyhtiö Maki.vc.
Maki.vc:n sijoitusjohtaja Pauliina Martikainen kommentoi: “Alvar erottuu arvovetoisella missiollaan. Perustajatiimin toimialakokemus näkyy kyvyssä edetä vauhdilla, ja lähdemmekin innolla tukemaan heidän laajentumistaan valikoiduille uusille markkinoille.”