huhtikuu, 2020
Olemme hyötykäyttäneet elintarviketuotannon sivuvirtoja Alvarin nappuloissa. Voiko hävikkilogiikkaa soveltaa myös kotikeittiössä?
Olemme hyötykäyttäneet elintarviketuotannon sivuvirtoja Alvarin nappuloissa. Voiko hävikkilogiikkaa soveltaa kotikeittiössä?
Hukkaan heitetty ruoka lienee kotitalouksien päästöistä turhauttavimpia – arviolta jopa 6% kotiin ostetusta ruoasta päätyy roskiin tuottaen Suomessa vuosittain 250 miljoonaa CO2-ekvivalenttikiloa kasvihuonepäästöjä (Luonnonvarakeskus). Joten mitä jos ruoantähteet syöttää koiralle, siinähän voittaisivat kaikki?
Ennen tähteiden hyötykäyttöä koiran ruokkimiseen on kuitenkin hyvä muistaa muutama vinkki!
Nyrkkisääntönä voi pitää, että täysravintoa syövän koiran ruokavaliosta herkkujen ja ruoantähteiden osuuden tulisi jäädä alle 10 % kokonaisenergiansaannista. Osuudessa voi toki olla hieman päivittäistä vaihtelua, mutta tätä suuremman osuuden katsotaan olevan mahdollinen riski tasapainoiselle ravintoaineiden saannille.
Suuri määrä ruoantähteitä ja herkkuja voi nostaa myös koiran energiansaannin liian korkeaksi, altistaen koiran painonnousulle ja sitä seuraaville terveysongelmille. Vaikka puuronjämät näyttäisivät kattilanpohjalla vähältä, voi niiden energiamäärä koiran päivittäiskulutukseen verratessa olla yllättävän paljon!
Kaiken koiralle annetun ruoan tulee tietenkin myös olla sille sopivaa. Koirasta riippuen esimerkiksi hyvin rasvaiset ja/tai mausteiset ruoat voivat laittaa mahan sekaisin ja jotkin ihmisten ruoka-aineet ovat koiralle selvästi haitallisia. Tällaisia ovat mm. sipuli, suklaa (kaakao), leivontahiivaa sisältävä taikina, tietyt pähkinät, erityisesti macadamiapähkinät, viinirypäleet ja rusinat sekä kaikki ksylitolilla makeutetut tuotteet. Hyvin suolaiset ruoat voivat myös aiheuttaa mm. pahoinvointia.
Ruokahävikin minimointi istuu Alvarin eetokseen kuin kirsu kuonoon, mutta ennen kuin epäilemättä innokas nelijalkainen perheenjäsen osallistetaan talkoisiin perheen ruokahävikin vähentämiseksi tulee tietää, mitä ruokia on turvallista antaa ja minkä verran.