helmikuu, 2022
Koiran elämäntapa- ja kulutustottumuksilla voi tehdä ympäristön kannalta parempia valintoja. Lue Alvarin 9 vinkkiä hiilitassunjäljen pienentämiseen!
Koiran hiilitassunjäljestä suurin osa muodostuu ruokakipolla. Siksi koirasi ruokakipon sisällöllä on kaikista eniten väliä hiilitassunjäljen pienentämisessä. Myös muilla koiran elämäntapa- ja kulutustottumuksilla voi tehdä ympäristön ja ilmaston kannalta parempia valintoja. Tässä 9 vinkkiä hiilitassunjäljen pienentämiseen!
Me Alvarilla uskomme, että koiran omistamisen ei pitäisi olla valinta ilmastoa vastaan.
Lemmikkeihin käytetty rahamäärä on kaksinkertaistunut kymmenen vuoden aikana, Suomessakin yli 1,2 miljardiin euroon vuodessa. Huolenpito koirista on hyvä asia, mutta näemme kehityssuunnassa myös aiheen huoleen.
Jos koirat muodostaisivat valtion, ne olisivat maailman eniten lihaa kuluttava kansa. Koiran ilmastokuormituksesta noin puolet muodostuukin ruokakipolla. Tästä syystä aloitamme myös tämän vinkkilistan nimenomaan koiranruoasta.
Voit lukea lisää hiilitassunjäljestä ja Alvarin tavoitteesta sen pienentämiseksi täältä.
Beggy ja Hubert pienentävät hiilitassunjälkeä yhdessä Alvarin kanssa
Ruokinnan päälinjoilla voit kaikista eniten vaikuttaa koirasi hiilitassunjälkeen. Me Alvarilla puhumme kuivaruoan puolesta, sillä sen valmistus, kuljetus ja säilytys voidaan toteuttaa kestävästi ja raaka-aineet mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen.
Alvarin kuivaruoka eli Nollapäästönappulat valmistetaan mahdollisimman lähellä tuotetuista pohjoismaalaisista ja korkealaatuisista raaka-aineista. Reseptejä laatiessamme valitsemme aina ympäristöystävällisen vaihtoehdon, esimerkiksi riisin ja maissin sijasta käytämme kauraa ja perunaa, naudan ja lampaan korvaamme kanalla ja kalalla.
Nollapäästönappuloita on 11 erilaista reseptiä, joista löytyy niin pennulle kuin senioreillekin sopivia vaihtoehtoja. Käy tutustumassa suosituskoneeseemme, niin saatte yksilöllisen suosituksen siitä, mikä meidän resepteistämme sopisi juuri teidän koiranne tarpeisiin. Aloittakaa meidän kanssamme matka kohti pienempää hiilitassunjälkeä!
Löydät kaikki Nollapäästönappulamme täältä.
Kuten pääravinnon kohdalla myös herkkujen raaka-aineilla on merkitystä. Herkutellaanko teillä lihapullilla, muikunpäillä vai vegenappulalla?
Kouluttamisessa palkkion täytyy motivoida koiraa riittävästi, jolloin sen on oltava koirasta herkullista. Jos koirasi rakastaa kuivaruokaa, voit erottaa päivän annosmäärästä osan nappuloita kouluttamista varten. Voit myös käyttää treeneissä eri nappulaa kuin mitä koira normaalisti syö, esimerkiksi herkullista vegenappulaamme, Nollapäästönappula Juuri.
Alvarin Hukkaherkku Nugetti ja Fisu&Sipsi ovat loistavia valintoja koulutukseen. Pehmeät luunmalliset namit saa helposti pienempiin osiin käsin, jolloin ne maistuvat niin pieneen kuin suureenkin kitaan. Molemmat Hukkaherkut ovat tehty laadukkaista pohjoismaalaisista raaka-aineista, joissa on paljon makua. Kysymys kuuluukin, onko herkkusuusi enemmän perso siivekkäille vai kalalle?
Alvarin Hukkaherkku Muikut sopivat niin koulutukseen kuin herkkuhetkiin. Pussista löytyy kuivattuja muikunpäitä Savosta, eikä mitään muuta muttia!
Muista! Suositusten mukaan herkkujen ja muiden syötävien kuin varsinaisen ruoan määrä tulee olla 10 % päivittäisestä energiansaannista.
Alvarin Nollapäästönappulat tehdään laadukkaista ja vastuullisista raaka-aineista
Suomalaisissa kotitalouksissa heitetään ruokaa pois henkilöä kohti noin 20-25 kg vuodessa (Hävikkiviikko). Löytyisikö kaapista esimerkiksi kurkun kantoja, salaatin lehtiä tai hieman nahistuneita porkkanoita? Ne mahdollisesti kelpaisi nelijalkaiselle herkkusuulle pois heittämisen sijaan.
Keräämättömät koirankakat harvoin saavat puoleensa ihastusta tai lempeitä ajatuksia etenkään niiltä, jotka joutuvat kotona pesemään kengän pohjiaan tai koiransa tassuja. Tiesitkö, että keräämättömät koirankakat voivat levittää erilaisia tartuntoja? Vaikka koirankakka maatuu, se voi aiheuttaa “kovassa kulutuksessa” olevilla alueilla maaperän ravinteisuuteen muutoksia.
Jokainen edellä mainittu syy kerätä kakat pois, ehkäisee myös seuraavan tapahtumaketjun ympäristövaikutuksia kuten lisääntynyttä veden kulutusta, lääkkeiden tuotantoa ja kasvillisuuden monimuotoisuuden pienentymistä.
Toki myös järjestyslaki velvoittaa keräämään koiran ulosteen hoidetulta alueelta taajamasta.
Koiran jätösten keräämisessä voi hyödyntää esimerkiksi kaupasta tuotuja hedelmäpusseja. Alvarin 100% biohajoavat kakkapussit ovat myös loistava valinta takin taskuun. Ohjeistukset koirankakkojen kierrättämisestä biojätteeksi vai ei, vaihtelee kunnittain.
Lisää faktoja keräämättömistä koirankakoista voit lukea täältä.
Teo osallistuu perheensä hävikkitalkoisiin
Koirat eivät tarvitse isoa tavara määrää, jotta ne olisivat onnellisia. Itseasiassa koirat pärjäävät hämmästyttävän vähällä tavaralla. Ympäristötietoinen koiran omistaja ennakoi, panostaa tarpeelliseen ja karsii kaapeistaan tarpeettomat tavarat.
Kun uusille välineille on tarvetta kannattaa kysyä tutuilta, tarkistaa somen ja nettipalstojen tarjonta ja kiertää lähimmät kirpputorit. Alvar suosittelee esimerkiksi Torin valikoimaa. Sieltä on löytynyt niin isoille kuin pienillekin toimistokoirillemme ulkoiluvaatteita, aktivointipelejä ja muita tarpeellisia tarvikkeita.
Kierrätä myös omat tarpeettomaksi jääneet tarvikkeet! Tällöin jonkun toisen tiedostavan tassuttelijan omistaja säästyy uuden ostamiselta.
Ostaessa uutta vastuullinen kuluttaja kiinnittää huomiota materiaaleihin ja tavaran alkuperään. Materiaalit kertovat tavaran laadusta ja kestävyydestä. On kyseessä sitten koiran peti, lelu, harratusväline, vaate tai ulkoilutarvike muovisia materiaaleja parempia vaihtoehtoja ovat luonnollisista ja kierrätysmateriaaleista tehdyt tarvikkeet.
Löytyisiköhän teidän tarvitsema tavara kotimaisena tai Suomessa tuotetuista materiaaleista?
Kaikki Alvarin materiaalit ovat kierrätettäviä
Osalle koirista leikkiminen tarkoittaa lelujen kirurgina toimimista ja osalle hoivaamista, toisille taas jotakin tältä väliltä. Kirurgin ammatista haaveilevien koirien talouksissa lelujen elinkaari saattanee olla hieman tavanomaista lyhyempi. Etenkin tällöin hyvänä vaihtoehtona uuden ostamiselle on tee-se-itse-lelut (netistä ja somesta löytyy erilaisia ohjeita!).
Löytyisikö kaapeista puhki käytettyjä tai ylimääräisiä tekstiilejä, joita voisi käyttää tee-se-itse lelujen materiaaleina?
Ohje T-paita leluun:
Koiran kanssa on kivaa harrastaa ja yhteinen tekeminen lujittaa koiran ja omistajan suhdetta. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä treenihalliin tai koirakerhoon toiselle puolelle kaupunkia.
Käytä lähiympäristöä luovasti hyödyksi! Puistot ovat mitä parhaimpia treenikenttiä aamun tai illan rauhassa ja naapurin lapset toimivat hyvinä innokkaina häiriötekijöinä, kun sellaisia tarvitaan. Löytyisikö teidän läheltä ostoskeskusta tai muuta yleistä tilaa, jossa voisi treenailla koiran kanssa kontaktin ottamista ja hihnassa kulkemista?
Hyödynnä myös nettikoirakoulut ja somen treenivinkkivideot – ne tuovat koirakoulut kotiisi!
Lähiympäristön lisäksi uusia taitoja tulee kuitenkin vahvistaa myös uusissa paikoissa. Kauemmas suuntautuviin harrastuksiin voi mahdollisuuksien mukaan järjestää kimppakyytejä tai matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla.
Matkailu on ihana irtiotto arjesta, mutta aina ei tarvitse lähteä kauas. Kun ottaa koiran mukaan ja hyppää junan kyytiin, avartuu Suomen rajojen sisällä ihan mielettömiä matkakohteita. Suomen 40 kansallispuistoa tarjoaa upeita elämyksiä koiran kanssa (Muista pitää koira kytkettynä!). Matkakohteiden lista on loputon, mutta voitte ottaa suunnaksi esimerkiksi jonkin seuraavista, Konnevesi, Oulanka, Nuuksio, Turun saaristo, Koli, Lemmenjoki, Hetta-Pallas, Tornionjoki. Suomen luontokohteita parempia paikkoja rentoutua ei ole montaa!
Tietysti koiran kanssa voi mennä myös hemmottelulomalle hotelliin, vaikka staycation muodossa! Löydät Alvarin hotellivinkit täältä.
Puuttuuko listalta jokin arkinen vinkki hiilitassunjäljen pienentämiseen? Vinkkaa siitä meille somessa tai hello@alvarpet.com!