helmikuu, 2022
Koiranpennun mieltymykset ohjaavat sitä, mikä tekee koulutusnamista herkullisen. Korkealaatuiset raaka-aineet ovat namien herkullisuuden lähtökohta.
Elämä koiranpennun kanssa on uuden opettelua, niin pennun kuin omistajan näkökulmasta. Omistajalle pentuarjen palkintona toimii hauskojen kotivideoiden tapaiset temmellykset, äkilliset hellyyskohtaukset sekä pienen Einsteinin onnistumiset koulutushetkissä. Jotta pienestä oppilaasta tulee opettajansa mestari, on pennun palkitseminen oltava kunnossa, toistoja useita ja oppimisen hauskaa. Tässä apuna toimii herkulliset koulutusnamit.
Kuten koiranruoan valinnassa myös herkkujen valinnassa, koiran yksilölliset mieltymykset ohjaavat sitä, mikä tekee namista koiran mielestä herkullisen. Palkkion maistuvuus on kouluttamisessa tärkeää, jotta se motivoi koiraa riittävästi. Korkealaatuiset raaka-aineet ovat namien herkullisuuden lähtökohta.
Alvarin Hukkaherkut ovat kehittäneet oma eläinlääkärimme Henna yhdessä Tanskalaisen valmistajamme Nordic Petcare Groupin kanssa, eli sama tiimi, joka on Nollapäästönappuloiden takana. Hukkaherkut on 100 % kartonkikierrätettävissä uudelleen suljettavissa pusseissa, joissa ne pysyvät tuoreina parasta ennen päivään asti. Hukkaherkut on tehty suussa sulavista hävikki raaka-aineista ja ne ovat viljattomia!
Alvarin Hukkaherkku Nugetti on pieni ja pehmeä luunmallinen makupala. Nugetit saa helposti taitettua käsin pienempiin osiin. Raaka-ainelistalta löytyy laadukkaita pohjoismaalaisia hävikkisiivekkäitä, kanaa, ankkaa ja kalkkunaa elintarviketuotannon sivuvirroista, sekä perunaa ja hernettä.
Alvarin Hukkaherkku Fisu & Sipsi on hieman isompi luunmallinen nami. Tämänkin herkun saa taitettua helposti käsin, jopa kuuteen osaan. Herkun pääraaka-aineina on tietysti nimensä mukaisesti kalajauho, pohjoismaalaisesta silakasta ja kilohailista, ja peruna.
Alvarin Hukkaherkku Muikku on muikkukukkotuotannon ylijäämää Järvi-Suomesta. 50 gramman pussista löytyy 100% kuivattua herkullista muikkua eikä mitään muuta lisättyä muttia. Tuote on avainliputettu!
Alvarin märkäruokalisukkeita Maalaiskana ja Järvikala voi käyttää erilaisissa aktivointipeleissä. Tai lisätä sellaisenaan nappulan kylkeen herkutteluhetkissä.
Voit lukea koiranpennun ruokinnasta täältä ja Alvarin penturuoista täältä.
Korkealaatuiset raaka-aineet tekävät Alvarin nameista herkullisia
Suositusten mukaan herkkujen osuuden ei tulisi ylittää kymmentä prosenttia päivän kokonaisannoksesta, jotta koira saa oikeassa tasapainossa tarvitsemansa ravintoaineet. Käytettyjen herkkujen sisältämät kalorit tulee huomioida päivittäisessä energiansaannissa ja muuta ruokaa vähentää vastaavasti. Tämä on erityisen tärkeää, sillä koiran painonhallintaan on tärkeä kiinnittää huomiota jo pentuna.
Koulutusnamit toimivat loistavana palkintona pienelle oppilaalle, kun toistoja tehdään useita. Koiran palkkiona voi käyttää myös päivittäisestä ruoka-annoksesta sivuun otettuja kuivaruokanappuloita. Ota taskuun mahtuvaan rasiaan vaikkapa yksi pennun ateria ja anna sitä päivän mittaan onnistumisien yhteydessä.
Koulutuksen ajankohdalla on myös merkitystä. Namit eivät välttämättä motivoi pentua täydellä mahalla. Huomioi myös pennun vireystila, koulutushetkeä ei kannata pitää väsyneenä tai kesken hepulin. Koulutushetket on hyvä pitää lyhyinä, jotta pennun keskittyminen ei herpaannu.
Toistojen ja kärsivällisyyden lisäksi oikea-aikainen palkkaus on pennun kouluttamisessa avainasemassa. Pidä koiran herkut helposti saatavilla, esimerkiksi edellä mainitussa rasiassa tai herkkupussissa. Koiran tulisi saada palkinto oikeasta suorituksesta noin 0,5 -0,8 sekunnin kuluessa, jotta koira yhdistää palkkion tekemäänsä asiaan.
Muista ettei nameja mahan täydeltä!
Elma on Alvarin pienin ja nuorin toimistokoira, tällä hetkellä 18 viikkoinen pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira. Elman jokainen päivä on täynnä ihmeitä ja kummia, kuten kaikilla pennuilla. Elma aloitti lähes heti kotiin saavuttuaan OneMind Dogs pentukoulutuksen. OneMind Dogs -metodi liittyy koiran näkökulmaan, ja siihen että koiralla ja omistajalla on hauskaa yhdessä. Alvar tykkää myös tästä näkökulmasta!
Elma rakastaa Alvarin Nollapäästönappula Pirteää (ja tämä on tosi juttu!), joten sitä käytetään helpoimpien oppien palkintona pitkin päivää. Jos Elma tarvitsee hieman enemmän motivaatiota, taittuu Alvarin Hukkaherkku Nugetti muutamaan osaan.
Elman kanssa treenataan päivittäin arkea helpottavia oppeja kuten sosiaalistamista, yksinoloa ja sisäsiisteyttä, hyvää käytöstä erilaisin käskyin kuten tule, odota, jätä sekä luottamuksen rakentamista palvelusväkeen. Ja tietysti niitä hauskoja pikkujuttuja kuten tassun antamista, kierimistä ja vilkuttamista.
Haasteita kuitenkin kuuluu myös Elman opintomatkalle. Kärsimättömän luonteen vuoksi koulutushetket sisällä eivät voi olla kovin pitkiä tai pieni vipeltäjä juoksee jo kohti pyykkitelinettä. Ja tällöin ei-käskyä saa toistaa kuuroille korville, sukkien lentäessä pitkin asuntoa. (Elman unelma-ammatti on selkeästi pyykkiapuri). Elma jännittää pieniä lapsia, joten sosiaalistamista lapsiin tehdään Elman ehdoilla. Myös ohitustilanteissa on harjoiteltavaa, sillä silloin kontakti taluttajaan tai himo herkkuihin häviää vielä nopeammin kuin ne sukat pyykkitelineeltä.
Toimistokoira Elma rakastaa Alvarin siivekäspohjaisia tuotteita
Onko pentusi enemmän perso siivekkäille vai kalalle? Koosta teidän pentuarkeen sopiva pentuuspakkaus Alvarin suosituskoneessa. Pentuuspakkaukseen sisältyy teidän pennulle sopiva 2kg säkki Nollapäästönappulaa, Hukkaherkkupussi, märkäruokalisuke, kakkapusseja, hirvennahkainen puruluu ja pentuopas.
Lue Alvarin vinkit kestävään pentuarkeen täältä.
Jaa pentusi koulutushetkiä Alvarin koulutusnamien kera tägäämällä meidät somessa, @alvarpet