Posted on

10 joululahjaideaa koiralle

Kaapo-koira joululahjojen keskellä

Pidä hengähdystauko joulukuun kiireiltä – tässä blogissa Hanna, yksi Alvarin perustajista, sukeltaa joulufiiliksiin, laittaa mariahcareyt sekä michaelbublét soimaan ja… Listaa 10 parasta koiran joululahjaideaa!

Lahjoista tärkein

Kysy keneltä vaan ja kuulet, että paras juttu joulussa on yhdessäolo. Kysy koirilta, he eivät ole tässä poikkeus. Rakkaiden kanssa oleminen ilman stressiä tai kiirettä on luksusta, jota pörröisimmätkin ystävämme arvostavat. 💚

Lahjojen antaminen ja saaminen on pohjimmiltaan jatke sille – väline yhteisen ajan viettämiselle, pitkäkestoisten muistojen luomiselle.

Tämä lista on laadittu se idea mielessä: lahjaideat kannustavat yhteiseen ajanviettoon kuormittamatta ympäristöä.

Koira joululahjojen ympäröimänä
Kuura on ollut tänä vuonna tosi kiltti.

Valmiina seikkailuun

Jos koirallasi on jo tarvittavat varusteet mintissä, emme missään nimessä halua kannustaa ylikulutukseen. Mikäli kuitenkin kiikareissa on jo pidemmän aikaa ollut uusi talvitakki, valjaat tai muita tarvikkeita vuoden 2023 seikkailuihin, tässä on parhaat valintamme.

Woolly Wolf on mahtava pieni yritys, joka tekee koiranvarusteita kierrätetyistä muovipulloista. Olemme Marian ja Yodan suuria faneja!

Hurtta on ikoninen koiranvarustebrändi – heidän varusteiden käytännöllisyys ja kestävyys on omaa luokkaansa. Olen erityisen vaikuttunut Hurtan zero-waste prosessista: jämäkankaasta tehdään esimerkiksi pussukoita ja pieniä tarvikkeita. Jotkut Alvarin asiakkaista tulevat saamaan näitä yllätyksenä joulukuun toimituksissaan.

GOTO suunnittelee koiranvarusteita, jotka on valmistettu merestä kerätystä muovisaasteesta. Osa GOTO tuotteista on myös löydettävissä meidän verkkokaupasta!

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähimpänä, myös Torista voi usein löytää aarteita ja ostamalla tavarat käytettynä pidennät jo olemassa olevien tuotteiden elinkaarta. 🎁

“Train together, stay together” 

Olen harrastanut agilityä Pyryn kanssa nyt kahden vuoden ajan ja se on ehdottomasti syventänyt meidän yhteyttä. Radalla olemme vahva tiimi, joka juhlistaa menestyksiä (okei ja sitäkin useammin epäonnistumisia 🤪) yhdessä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan uutta harrastusta koirasi kanssa!

OneMind Dogs on ollut uskollinen ystävämme pentukursseista yrittäjyyteen liittyvään sparraamiseen heidän perustajansa Nooran kanssa siitä, miten ratkoa tiettyjä krhm käyttäytymiseen liittyviä haasteita.

Agilityn ohella esimerkiksi nosework ja rally-toko ovat hauskoja matalan kynnyksen harrastuksia, joita kannattaa kokeilla. Googlaa, kysele vinkkejä läheisestä koirapuistosta – ja tsekkaa paikalliselta koirakerholtasi, löytyykö heiltä kursseja.

Herkuttele karvakamusi kanssa 💚🐾 

Ei kai kukaan ajatellut, että skippaisin tilaisuuden mainita Alvarin lahjatärpit? Tiimimme on tehnyt kovasti töitä sen eteen, että voimme tarjota teille joululahjavalikoiman jotta kaikki – niin koiraäidit kuin koiraisät sekä he, joilla ei ole omaa koiraa, mutta haluavat muistaa tutun koiraa – voivat löytää sopivan lahjan. Ja pakko myöntää, olen supertyytyväinen siihen, mitä meillä on teille tarjota!

Joten tässä poiminnat joululahjoistamme – ja mikäli pidät näkemästäsi, jatka ihmeessä joululahjakauppaamme. 😍🎄

Siinä kaikki tältä päivältä. Toivotan teille kaikille – sinulle, koirallesi, perheellesi, ystävillesi – mitä rentouttavinta joulunaikaa. Tämä vuosi on sisältänyt niin ylä- kuin alamäkiä – toivottavasti seuraava vuosi on lempeä ja sisältää paljon positiivisia yllätyksiä!

-Hanna ja norfolkinterrierit, äiti-poika-duo Peppi ja Pyry

Posted on

Lemmikkialan Black Friday -antikampanja

Mistä on kyse?

Lemmikkialan pienyritykset sanovat ei ylikulutukselle. Maailmankuulu hintakarnevaali Black Friday on taas täällä. Tänä vuonna päätimme yhdistää voimamme lemmikkialan kotimaisten, vastuullisten pienyritysten kanssa ottamalla yhdessä kantaa Black Fridayn ajamaa ylikulutusta vastaan.

Osana antikampanjaamme toteutamme myös Buycott Dog Walk -tempauksen. Tarjoushulluttelujen sijaan lähdemme koiriemme kanssa lenkille, ja lenkkeilemään on tervetullut ihan jokainen!

Miten mukaan?

  1. Lähde koirasi kanssa nyt perjantaina 25.11. lenkille.
  2. Ota kuva tai video lenkistäsi.
  3. Jaa se somessa #BuycottDogWalk

Miksi?

Halusimme järjestää antikampanjan Black Fridayta vastaan, koska olemme huolissamme toimialamme kehityssuunnasta. Lemmikeille ostetaan yli niiden tarpeiden ja tämän seurauksena ympäristö kuormittuu.

Vastalauseena emme julkaise Black Friday -tarjouksia, koska emme halua kannustaa ketään tarpeettomiin heräteostoksiin. Vaikka shoppailu ei tarjousten keskellä tapahtuisi lompakon kustannuksella, ympäristölle hinta on aina sama.

Tavara ja ylenpalttisuus eivät tee lemmikistä onnellisempaa, mutta yhdessä vietetty aika puolestaan tekee hyvää niin lemmikille, kuin omistajallekin. 🖤

Mukana antikampanjassa ovat:

Alvar Pet, koska uskomme, että antikampanjan avulla voimme innostaa sekä toimialaa että lemmikinomistajia huomioimaan vastuullisuuden valinnoissaan. Tarkoituksena on muistuttaa että tavara ja ylenpalttisuus eivät tee lemmikistä onnellista, mutta yhdessä vietetty aika puolestaan tekee hyvää niin lemmikille, kuin omistajallekin.

CozyCoats, koska haluamme muistuttaa kuluttajia tekemään vastuullisia valintoja sekä tietenkin kiinnittämään huomiota maailmankuuluun ylikulutusjuhlaan. Lisäksi vastapainona muistutamme antikampanjatempauksen Buycott Dog Walk taustalla olevasta ajatuksesta – koiran kanssa yhdessä vietetty aika tekee hyvää sekä lemmikille että omistajalle.

Goto-Sportwear, koska haluamme kannustaa vastuulliseen kuluttamisen, ja esimerkiksi vanhan valjaan tai hihnan kierrättämiseen tai korjaamiseen ja, jos uudelle tuotteelle on tarvetta suosittelemme vastuullisesti tuotettuja ja lähellä valmistettuja kestäviä koiran varusteita.

Koiruliini, koska haluamme toimia vastuullisesti eikä haluta tukea ylikulutusta. Haluamme myös kannustaa asiakkaitamme vastuullisiin valintoihin sekä viettämään aikaa lemmikkien kanssa.

LovePaws, koska haluamme panostaa laatuun ja kestävään kehitykseen.

Minnin, koska toivoisimme että se herättäisi lemmikkien omistajissa ajatuksia harkittuun kuluttamiseen ja kestävän kehityksen ajatusmalliin. Eli sen sijaan että Black Fridayna “haksahdettaisiin” turhiin hankintoihin ja heräteostoksiin “tänä shoppailun juhlapäivänä”, nauttisimmekin Suomen kauniista luonnosta ja rakkaista karvaisista ystävistämme.

Oliver’s Life & Style, koska ajatus sen taustalla on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Ympäristöstä ja ilmastosta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tulevaisuuden pennuillakin on mahdollisuus nauttia rakkaidensa kanssa retkistä luontoon ja puhtaaseen ilmaan.

Polar Barks, koska haluamme inspiroida ihmisiä vastuulliseen kuluttamiseen ja ostamaan koiratarvikkeita vain oikeaan tarpeeseen ja panostamaan laadukkaisiin pitkäikäisiin tuotteisiin, jotka kuorimittavat vähemmän ympäristöä.

Think Today, koska haluamme pienenä kotimaisena yrityksenä tehdä yhteistyötä muiden alan toimijoiden kanssa ja olla mukana vähentämässä hyperkulutusta ja tarjouskauppaa sekä kannustaa vastuulliseen harkintaan tuotteiden hankinnassa. Mutta muistuttaa lisäksi kotimaisten yritysten ja tuotteiden sekä palveluiden olemassaolosta kasvavalla lemmikkialalla.

…ja toivottavasti sinäkin!

Tule siis mukaan tempaukseen hylkäämällä hyperkulutukseen kannustavat tarjoukset ja lähtemällä shoppailun sijaan lenkille. Jaa somessa koiralenkistäsi kuvia hashtagillä #BuycottDogWalk

Posted on

Tee oma neule koiralle

Saammeko esitellä…

Lyöttäydyimme yhteen neulesuunnittelija Sari Nordlundin kanssa tuodaksemme teille helpon koiran neule -ohjeen Alvar-koiraneuleeseen sekä muhkeaan ja matchaavaan Alvar-pipoon. Eli ei muuta kuin puikot heilumaan, pian pysyy lämpimänä sekä koira että ulkoiluttaja! 😍🧶

Kaapolla (vasen) päällä koko 5 ja Kuuralla (oikea) koko 3.

Koiraneule tulee viidessä eri koossa ja on aloittelijaystävällinen, joten kaiken tasoiset neulojat ovat tervetulleita neulomaan. Pääset neuleohjeeseen tästä:

Miksi neulominen?

Alvarin missio on vähentää hiilitassunjälkeä ja kehittää ympäristöystävällisiä ratkaisuja koiranomistajille. Suunnitellessamme loppuvuoden kampanjoita pohdimme, miten voisimme tuoda kestäviä ratkaisuja koiranomistajille myös ruokakupin ulkopuolella.

Sen sijaan, että ostaisit kaupasta massatuotetun ja huonolaatuisen koiraneuleen koiran lämpimänä syys- ja talvikuukausina, kannustamme sinua kestävämpään (ja meidän mielestä myös kivemman näköiseen!) ratkaisuun vilun poissa pitämiseksi.

Neulesuunnittelija Sari ja hänen Eetu-koira (päällä koko 4).

Kuka on suunnittelija neuleohjeiden takana?

Aloittaessamme tätä projektia meille oli itsestäänselvää, että halusimme tehdä yhteistyötä jonkun kanssa, joka jakaa kanssamme samat vihreät arvot. Ajattelimme heti Saria: neulesuunnittelijaa, joka asuu meren äärellä Suomessa ja käyttää suurimman osan ajastaan neulomiseen (vaikka vannoi, ettei ikinä enää koskisi neulepuikkoihin lapsuudenajan epäonnistuneiden yritysten jälkeen) ja rakastaa palmikkojen neulomista, lämpimiä juomia sekä koiria ja kissoja (ei aina tässä järjestyksessä).

Kääks, ihana idea mutta minulla ei ole harmainta aavistustakaan kuinka neuloa 😱

Ei huolta – kehitellessämme tätä koiran neule -ohjetta halusimme tehdä siitä uniikin mutta tarpeeksi helpon ollakseen aloittelijaystävällinen. Ainoat tekniikat mitä tähän neuleeseen tarvitset, ovat:

  • Oikeiden silmukoiden neulominen
  • Nurjien silmukoiden neulominen
  • Lisäykset
  • Kavennukset

…ja tulemme lataamaan näistä kaikista ohjeista Sarin näyttämät tekniikkavideot, jotka tallennamme Alvar Petin Instagram-tarinoiden kohokohtiin.

Teimme neuleohjeen viiteen eri kokoon. Voit päättää haluatko haastaa itseäsi ja ottaa neuleeseen mukaan pintaneulekuvion, vai neuloa simppeliä ja helppoa sileää neuletta. Tai haluatko kuitenkin kaikista aloittelijayställisimmän vaihtoehdon? Valitse neulottavaksi muhkea Alvar-pipo ja pysy lämpimänä ulkoiluttaessa koiraasi!

Herääkö ohjeista vielä kysyttävää? Laita Sarille viestiä Instagramin puolella ja hän auttaa sinua 💚

Monet koirat eivät välttämättä tarvitse talviaikaan vaatetusta, mutta jos koirasi on ohutturkkinen tai paleluun taipuvainen, voi villapaita olla mukava lisä.

Alvar 💚 Tukuwool

Etsiessämme sopivaa ja kestävää lankaa neuleohjeisiin, päädyimme yhteistyöhön kotimaisen Tukuwoolin kanssa. Tukuwoolin lankojen koti on Jyväskylässä, mutta lanka kehrätään Mikkelissä ja värjätään Hämeenkyrössä – luonnollisesti vain suomalaisen lampaan villasta. Kotimainen villa on Tukuwoolin lankojen sielu, jolle ajatuksella suunnitellut värit antavat syvän luonteen.

“Haluan kehittää Tukuwoolia ja sen tuotantoa jatkuvasti kestävämmäksi; pitämällä tuotantoprosessin lähialueilla ja näin välttymällä pitkiltä rahtimatkoilta, mikä pienentää tuotannon hiilijalanjälkeä” kertoo Tiina, Tukuwoolin omistaja.

Olemme käyttäneet neuleohjeissa Tukuwool DK lankaa. Voit tilata langat kotiin Titityyn verkkosivuilta (tai kurkkaa mikäli lähimmän lankakauppasi hyllyistä löytyy).

Mikäli sinulla löytyy jo saman paksuista lankaa kotoa kuin mitä ohjeissa suositellaan, käytä ihmeessä niitä! Voit myös kurkata lähimmästä kierrätyskeskuksesta – sieltä voi löytää lankakerän jos toisenkin 🧶♻️

Mitä vielä odottelet? Eikun neulomaan!

Neuleohjeet ovat ladattavissa blogistamme marraskuun puoliväliin asti, ja sen jälkeen ne voi napata itselleen Sarin Ravelry-kaupasta. Tule sosiaalisen median puolella mukaan meidän neljän viikon mittaiseen #alvarknitalong :iin ja jaa neuletyöstäsi kuvia matkan varrella (tai aloita neulominen silloin kun sinulle parhaiten sopii).

Haluamme nähdä teidän työn alla olevia neuleita (ja koirakuvat ovat aina tervetulleita…) – jaa siis neulomisestasi kuvia sosiaalisissa medioissa hashtageilla #alvarsweater #alvarbeanie #alvarknitalong

Ihanaa neulomista, emme malta odottaa, että näemme luomuksianne!

🤎 Alvarin tiimi & Sari

Posted on

Näin kotisi pelastuu mutatassuilta

Näin kotisi pelastuu mutatassuilta

Syksy on saapunut ja kurakelit ovat tuloillaan. Jokainen koiranomistaja tietää että syksy tuo tullessaan myös mutatassukauden. Me kysyimme Freskan ammattisiivoojan parhaat vinkit koirataloudelle, jotta sinun kotisi säästyy mutatassuilta.

Freskan kokenut ammattisiivooja Irish vastaa koiratalouksien siivouskysymyksiin.

🐾 Mitkä ovat koiratalouksien yleiset ongelmakohdat siisteydessä?

Yleisin ongelma koiratalouksissa on karva. Koirankarvat leviävät helposti ja niitä löytyy joka nurkasta.

🐾 Paras tapa välttää irtokarvat kotona?

Koirankarvoja on toki hankala välttää, mutta säännöllinen koiran harjaus tai muu turkinhoito, sekä oikeanlainen ruoka ja lisäravinteet voivat myös olla avuksi.

🐾 Paras niksi siisteihin lattioihin mutakelelillä?

Paras niksini on oikeastaan vain olla extra tarkka mutakeleillä. Koira kannattaa puhdistaa huolellisesti (pesu ja kuivaus) ja koti kannattaa mopata siivousten yhteydessä, jotta muta ei pääse kuivumaan, jos sitä on eksynyt sisälle.

🐾 Mihin kodin kohtiin koiratalouksien lika erityisesti kerääntyy?

Koiratalouksissa lika tuntuu kertyvän aina niihin kohtiin missä koira oleskelee paljon, jos koira esimerkiksi nukkuu sohvalla tai sängyllä löytyy niistä tavallista enemmän likaa. Myös matot tuntuvat keräävän koirien tuomaa likaa.

🐾 Miten koti pysyy siistinä Freska siivousten välissä?

Kotisiivouksemme on kyllä tehokas, mutta koiratalouksissa saatetaan silti tarvita muutama kevyempi siivouskerta. Koiratalouksissa säännöllinen imurointi, joka tapahtuu usein, on paras tapa pitää koti siistinä. Myös moppaus olisi hyvä lisä siivoukseen, jos lattioille on päätynyt mutaa.

🐾 Paras siivous niksisi koiratalouksien kanssa?

Imuri on koiratalouden paras ystävä. Koirataloudessa sellainen imuri, josta löytyy kaikki tarpeelliset osat ja joka on tehokas helpottaa siivoamista paljonkin. Ei myöskään kannata unohtaa pölyjen pyyhkimistä tai wc tai märkätilojen puhdistusta. Näistäkin on apua, kun halutaan välttyä irtokarvoilta ja mutatassuilta.

🐾 Miten parhaiten siivota jäljet jos koiran(pentu) tekee tarpeensa lattialle tai matolle?

Henkilökohtaisesti koiranomistajan näkökulmasta jätökset olisi hyvä siivota heti. Itse en lähtisi moppaamaan lattiaa vaan siivoaisin jätökset mahdollisimman nopeasti. Välineiksi suosittelisin tähän tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita, kuten puhdistusaineita ja siivousliinoja.

Näillä Irishin neuvoilla sinunkin kotisi säilyy siistinä ja mutatassut eivät valtaa asuntoasi.

Esittelyssä yhteistyökumppanimme Freska

Freska on suomalainen kotisiivousyritys, jonka missiona on luoda hyviä työpaikkoja ja mahdollisuuksia siivoojille sekä vapautta arkeen asiakkaille. Yhdessä asiakkaidemme kanssa olemme luoneet työtä jo tuhansille supersankarisiivoojille, jotka puolestaan ovat siivonneet asiakkaidemme koteja Suomessa yli 1 000 000 tuntia. Onnelliset siivoojat = onnelliset asiakkaat.

Freskalla voit tilata siivouksesi näppärästi netistä tai puhelimitse ja hallita tilaustasi Freska-sovelluksen avulla. Luoksesi saapuu aina kattavasti koulutettu siivooja mukanaan ympäristöystävälliset siivousvälineet ja -aineet. Ammattitaitoiset siivoojamme ovat valmiita tekemään elämästäsi helpompaa. Emme vaadi asiakkailtamme sitoutumista, joten voit helposti vaikka vain kokeilla palveluamme. Hyödyntämällä kotitalousvähennystä, saat 60 % siivouksen hinnasta takaisin verottajalta.

Miksi Alvar x Freska

Niin kuin meille myös Freskalle ympäristö on tärkeä 💚 Ympäristöstä huolehtiminen on jokaisen vastuulla, mistä syystä Freska käyttää ympäristöystävällisiä siivousaineita ja kestäviä siivousvälineitä. Freska huomioi ympäristö vaikutuksensa myös muussa toiminnassaan ja kehittää prosesseistaan jatkuvasti kestävämpiä. Voit lukea aiheesta lisää täällä.

Ympäristön lisäksi me halusimme aloittaa yhteistyön Freskan kanssa myös siksi että me molemmat haluamme helpottaa asiakkaidemme arkea, jotta sinulle jäisi enemmän aikaa kivoihin asioihin.

Freska huolehtii kotisi siivous tarpeista ja me koirasi ruokinnasta jatkuvan tilauksemme avulla. Kun kodin siivouksen voi jättää ammattilaiselle ja koiran ruuan hakureissut unohtaa arkeen jää paljon enemmän aikaa, jonka voi viettää vaikkapa koiran kanssa metsässä.

Posted on

Torille! Kotimaiset Nollapäästönappulat ovat täällä.

Te toivoitte, Alvar vastaa. 💚

Kesäkuusta lähtien vaihdamme Alvarin Nollapäästönappula Itämeren, Vauhdin ja Vakaan valmistuskumppanin suomalaiseen toimijaan. Samalla myös raaka-aineiden lähteet vaihtuvat kotimaisiin.

Kotimaisuus vastaa paitsi monen asiakkaamme toiveisiin, myös omiin tavoitteisiimme mahdollisimman hyvästä ns. “maatilalta koirankippoon” -tason läpinäkyvyydestä. Tiedämme nyt aiempaa tarkemmin, mistä kukin raaka-aine on peräisin, ja nämä tilat ovat vain lyhyen matkan päässä. Ja näistä, raaka-aineiden alkuperistä, pääsemme kertomaan lisää pian.

Mikä muuttuu? Milloin muuttuu?

Kesäkuusta lähtien vaihdamme Alvarin Nollapäästönappula Itämeren, Vauhdin ja Vakaan valmistuskumppanin suomalaiseen toimijaan. Samalla myös raaka-aineiden lähteet vaihtuvat kotimaisiin. Ensimmäinen tuotantoerä on pilotti, jonka aikana haluamme varmistua siitä, että tuote vastaa alkuperäistä niin laadun kuin maittavuuden osalta. 😊

Muutos voi aiheuttaa pieniä eroavaisuuksia tuotteessa: vaikka ainesosaluettelo ja ravintosisältö pysyvät pääpiirtein samana, raaka-aineiden eri alkuperä sekä uusi valmistusfasiliteetti vaikuttavat lopputulokseen.

Mikäli kaikki sujuu hyvin, vaihdamme resepteihin pysyvästi loppukesästä, ja jatkamme selvittämään mahdollisuuksia laajentaa kotimaista tuotantoa muuhunkin kuivaruokavalikoimaan. Voit vertailla uusien reseptien tuotesisältöjä alkuperäisiin täältä: Itämeri, Vauhti, Vakaa.

Kertokaa lisää uudesta kumppanista!

Valitsimme vuonna 2020 nappulatuottajaksi tanskalaisen Nordic Petcare Groupin, sillä vakuutuimme heidän kokemuksestaan, asiantuntijuudestaan ja raaka-aineiden tuottajaverkostostaan. Sijainti Tanskassa oli myös linjassa lähivuosien kansainvälistymissuunnitelmamme kanssa.

Kotimaasta ei tuolloin vielä löytynyt kriteeristöömme sopivaa vaihtoehtoa, mutta onneksemme toimiala on kehittynyt Suomessa kovaa vauhtia, ja nyt voimme tuoda nappulavalikoimaamme myös kotimaisen vaihtoehdon. Uusien nappuloiden tuotantokumppani on Premium Pet Food, ja heidän tuotantolaitoksensa sijaitsee Varsinais-Suomen Liedossa. (Kuvassa Alvarin eläinlääkäri ja tuotekehittäjä Henna Liedon tehtaalla ensimmäistä nappulatuotantoa valvomassa. 🤩)

Onko kotimainen kuivaruoka ympäristöystävällisempi?

Sillä, mistä ruoka on peräisin on merkitystä sen ilmastovaikutukseen. Tuottamalla ruoan kotimaassa kotimaisista raaka-aineista, pystymme minimoimaan kuljetusmatkat.

Ympäristöystävällisyyttä ei kuitenkaan voi yliyksinkertaistaa pelkän välimatkan tasolle. Etäisyyksiä enemmän väliä on raaka-ainevalinnalla itsessään: proteiininlähteistä esimerkiksi kotimainen naudanliha aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä, kuin eteläamerikkalainen soija.

Vertailukohtana Alvarin nappuloissa raaka-aineiden tuotanto aiheuttaa 76,5% tuotteen päästöistä, ja kuljetukset 14,4% (raaka-aineiden jälkeen toiseksi suurin päästöerä). Jos siirrymme kotimaisiin resepteihin pysyvästi, laskemme myös niiden hiilitassunjäljet.

Mistä näitä voi ostaa?

Jo Alvarin tilaaja? Voit vaihtaa kotimaiseen reseptiin asiakassivulla “Torille”-kampanjasivulla. Koska pilotoimme vasta uusia reseptejä, valitsethan toimituspäiväksi viimeistään 30.6.! Teemme kesäkuun aikana päätöksen pysyvästä siirtymästä, ja myös alkuperäiset reseptit ovat saatavilla vähintään kesän yli.

Uusi asiakas? Voit tilata edullisen kokeilupaketin suosituskoneestamme koirasi tarpeiden mukaan yksilöidyn ruokintasuunnitelman kera. Kokeilupakettiin kuuluu 2 kg nappuloita à 4,90€ sekä haluamasi ekstratuotteet. Jos kotimainen resepti ei ole koirasi ensisijainen suositus, voit vaihtaa siihen. 😊 Kotimaiset reseptit tunnistaa Suomen lipusta ja (FI)-tunnisteesta. Kokeilupaketti aloittaa jatkuvan tilauksen, jota voit joustavasti muokata.

Etkö halua jatkuvaa tilausta? Kotimaiset nappulat ovat saatavilla myös Alvarin Kesäkaupassa! Voit tilata nappuloita kertaostoksena kotiin kuljetettuna.

Toivottavasti intoudutte kokeilemaan, odotamme palautettanne malttamattoman uteliaina! ✅💚

Posted on

Kansallispuistot

Suomen parhaat kansallispuistot à la Alvarin tiimi

Ulkoilu kuuluu olennaisena osana koirien arkeen, ja lyhyet tai vähän pidemmätkin retket piristävät parhaimmillaan niin koiraa kuin omistajaakin. Helmikuun ajan jaamme erilaisia ulkoiluun liittyviä sisältöjä meidän somessa, ja osana teemaa keräsimme Alvarin tiimin lempi kansallispuistot yhteen. Vaikka rakastamme lähimetsissä pyörimistä (sen ollessa myös se ympäristöystävällisin vaihtoehto!), on välillä kiva lähteä pidemmälle retkelle.

Katsotaan mitä tiimi kansallispuistoista tuumii.

Sananen koiran kanssa retkeilystä

Lyhyet lenkit ovat tietysti jokaiselle koiranomistajalle arkipäivää, mutta pidemmälle reissulle lähdettäessä on hyvä huomioida muutamia seikkoja.

Reitin valinta tulee tehdä huomioiden koiran kunto ja lenkkeilytottumukset. Jos koirasi väsyy yleensä jo normaaleilla kävelyillä tai sen kunto on muutoin heikko, ei hänestä välttämättä ole pidemmille retkille kaveriksi. Mikäli koirasi on kuitenkin hyväkuntoinen ja perusaktiivinen, voi hieman lyhyttä retkeä hänen kanssa suunnitella usein huoletta. Pidempi reissaaminen koiran kanssa on tietysti vielä asia erikseen – tässä keskitymme lähinnä maksimissaan päivän kestäviin retkiin.

Suosituimmilla reiteillä törmää usein muihin ihmisiin ja koiriinkin, joten koiran on hyvä olla tottunut muihin ihmisiin, koiriin sekä heidän ohittamiseen. Koira tulee myös pitää aina remmiin kiinnitettynä. Vaikka vaikuttaisi siltä, että alueella ei sinä hetkenä liiku muita tai koira on tottunut liikenteeseen, on kiinnipito tarpeen.

Muiden koirien ja ihmisten ohittamista voi hyvin harjoitella normaaleilla kävelylenkeillä – tähän löytyy apuna monia Youtube-videoita tai myös maksullisia kursseja (esimerkiksi OneMind Dogs  https://www.oneminddogs.com/fi/).

Varmista, että koiralla on tarpeeksi vettä saatavilla retkipäivän aikana. Vaikka koira ei osoittaisi janon merkkejä, on vesitauko hyvä pitää säännöllisin väliajoin. Myöskään satunnaiset herkut eivät ole pahitteeksi – etenkään, jos itsekin otatte evästä mukaan. Herkkuja tulee syöttää kohtuudella, enintään 10% koiran päivittäisestä ravintotarpeesta.

Retkelle sopivia herkkuja ovat esimerkiksi Alvarin Hukkaherkku Nugetti sekä Fisu & Sipsi, joita saa helposti pilkottua pienemmiksikin paloiksi. Pussit ovat uudelleensuljettavia ja 120 gramman pussi helppo napata mukaan vaikka taskuunkin. Voit myös käyttää Nollapäästönappuloita herkkuna, ja nappaista päivän annoksista 10% retkeä varten.

Se, tarvitseeko koira vaatetusta retkelle riippuu koiran rodusta (turkin paksuudesta), mutta myös säästä. Varmista siis, että koiralla on säällä kuin säällä sopiva varustus. Meidän vinkki on etsiä varusteita Tori.fi:stä, Facebook-kirppiksiltä tai lainata koirakaverilta.

Ja tietysti: mitä metsään viet, myös tuot pois! Omat roskat tulee siis kantaa retkeltä takaisin. Pussiksi voit ottaa vaikka meidän kakkapussin, mahtuu kätevästi taskuun tai reppuun.

Lisää vinkkejä koiran kanssa retkeilyyn on hyvä kerrata esimerkiki Luontoon.fi-sivustolta.

Alvar-tiimin lempparit

Alvarin tiimiläiset ovat varsinaisia reippailijoita, ja kansallispuistoja on tullut kierrettyä yksi jos toinenkin. Suosikkien valinta oli tällä kertaa selkeästi kytköksissä tiimiläisten kotikontuihin, joten ei oteta täyttä vastuuta mikäli et koe näitä paikkoja yhtä hurmaavina. 😁  

Alvar & Linnaistensuon luonnonsuojelualue, Lahti

Alvar seikkailemassa Lahden metsässä.

“Alvar tiesi ensimmäisistä pentupäivistä saakka, että Lahti on paras!”

Alvar sekä Alvarin toimitusjohtaja Ilari tykkäävät käydä Linnaistensuon luonnonsuojelualueella. Ilari on itse kotoisin Lahdesta, ja siksi juuri Linnaistensuosta on tullut tärkeä ulkoilukohde. Ilari ja Alvar ovat käyneet kansallispuistossa siitä asti, kun Alvar oli pentu – kuvassa todiste. Linnaistensuo sopii ulkoiluun ympäri vuoden, ja lyhyt polku on helppokulkuinen.

Tutustu kansallispuistoon lisää täällä.

Sylvi & Nuuksion kansallispuisto, Espoo

Toimistokoira Sylvi Nuuksion kansallispuistossa.

“Tänne tultiin jo pentuna tutustumaan ihmisiin”

Alvarin operatiivinen johtaja Sini käy koiriensa Sylvin ja Manun kanssa usein Nuuksion kansallispuistossa. Sini ja koirat asuvat Espoossa, eikä kansallispuistoon ole matkaa lähes ollenkaan – Sini kutsuukin sitä heidän “takapihakseen”. Sylvi rakastaa kiipeillä Nuuksion kallioilla ja uida sen järvessä. Kun Sylvi oli pentu, he menivät Nuuksion vilkkaimmille reiteille tutustuttamaan Sylviä ihmisiin.

Nuuksion eri reittejä voi tarkastella täällä.

Onni & Pallas-Yllästunturi, Lappi

Toimistokoira Onni katselee Pallas-Ylläksen maisemia.

“Onni rakastaa katsella maisemia”

Alvarin koodari Hannu viettää nykyään arkeaan Lapissa Onni-koiransa kanssa. Heillä on siis mitä parhaimmat mahdollisuudet lenkkeillä kauniissa maisemissa ympäri vuoden. 😍 Heidän lempparikseen valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, jonka reiteiltä Onni tykkää katsella hienoja maisemia.

Tietoa Pallas-Ylläksestä löydät esimerkiksi täältä.

Kaapo & Sipoonkorpi, Sipoo 

Kaapo rakastaa vetten äärellä leikkimistä, mutta uimista ei lainkaan.

Kaapo rakastaa vaellella Sipoonkorven metikössä ja tepastella rannalla, kunhan veteen ei tarvitse koskea. (emoji) Sipoonkorvesta löytyy muutama eri luontopolku – 1.0, 2.1 sekä 4.8km variaatioilla. 

Mikäli retki Sipoon metsissä kiinnostaa, kurkkaa lisätietoa täältä

Brina & Koli, Lieksa

Brina pääsi kesällä 2021 ensimmäiselle pitkälle retkelleen.

Brina ja Jenni matkasivat viime kesänä samoihin maisemiin Kolille, jossa Brina sai kerätä itselleen kattavan tikkukokoelman. 😅 Brina ihastui retkeilyyn, ainakin mitä voi päätellä nuuhkuttelusta ja kirmaamisesta Kolin poluilla. 

Pyry ja Peppi & Koli, Lieksa

Mindi koira poseeraa Kolilla veden äärellä.

Hannan perheen edesmennyt koira rakasti Kolin maisemia.

Peppi, Pyry ja markkinointijohtajamme Hanna ovat viettäneet monta kesää Pohjois-Karjalan kansallismaisemissa mökkeillen. Kolin vaellusreitit vetävät puoleensa vuodesta toiseen, eihän niihin maisemiin vaan voi kyllästyä? Kuvassa Hannan lapsuudenkoira Mindi, joka rakasti kahlailla ja köllötellä Pielisen kirkkaissa rantavesissä. Samaa perinnettä ovat jatkaneet perheen nykyinen terrierikaksikko.

Tutustu suosittuun Koliin ja suunnittele retkeä esimerkiksi täällä.

Toivottavasti löysitte inspiraatiota meidän retkivinkeistä. Mikä on teidän lempparikohde? Kerro se meille hello@alvarpet.com 😘

Posted on

Uuden vuoden terveiset Alvarin perustajilta

Hyvää Uutta Vuotta – perustajien terveiset

2021 oli Alvar Petin ensimmäinen kokonainen vuosi, ja mitä kaikkea siihen onkaan mahtunut. 😍 Vaikka startup-arki tuppaa yleensä olemaan tekemisen ja tohinan täyteistä, rauhoituimme hetkeksi muistelemaan mitä kaikkea on tapahtunut.

Tiimi kasvoi ja kansainvälistyi

Keväällä koitti Alvar Petin suuri merkkipaalu kun laajensimme toimintaamme Saksaan. Vuoden mittaan tiimimme on kasvaa pyrähtänyt jo parikymmenpäiseksi (ja lisättäköön mukaan myös saman verran toimistokoiria 😅).

Meillä on kasassa ihan mielettömän ihana porukka, jota yhdistää rakkaus koiriin ja innostus tehdä merkityksellistä työtä yhteisen mission eteen.

Alvar, yrityksen keulakuva

Alvar, CDO (chief dog officer).

Brina -koira istuu ja odottaa märkäruokalisuketta.

Brina, CTO (chief tasting officer).

Kaapo -koira nuolaisee nenää kartiohattu päässä.

Kaapo, CPO (chief petting officer).

Valikoimamme laajeni

Näemme, että Alvarin erottaa “peruskoiranruokafirmasta” läheinen suhteemme asiakkaisiin, ja olemmekin saaneet koko olemassaolomme ajan valtavat määrät arvokasta asiakaspalautetta. Käytämme saamaamme palautetta tuotekehityksemme suunnannäyttäjänä.

Vuoden 2021 aikana olemme pystyneet vastaamaan moniin asiakkaiden toiveisiin ja lanseeranneet viljattomia kuivaruokareseptejä, hyönteisproteiinipohjaisen täysravinnon sekä kotimaisia märkäruokia.

Viimeisimpinä tulokkaina valikoimaamme täydentävät lisäravinteet Villikalaöljy ja Hamppuöljy, sekä puruluupuolen uutukainen Hukkatikku Poro.

Alvar ylitti uutiskynnyksiä

Keväällä Euroopan suosituimpiin startup-uutismedioihin kuuluva Sifted nosti Alvarin “Pohjoismaiden kuumimmat startupit” listalleen. Syksyllä kehitimme Alvarin Pentuuspakkauksen, josta uutisoi muun muassa Iltalehti!

Lisäksi Alvarin tai joitain ihanista asiakkaistamme on voinut bongata esimerkiksi MTV Uutisista sekä Koiramme-lehden, Turun Sanomien ja Vasabladetin sivuilta.

Sanomalehdessä juttu Alvar Pet:sta.

Alvar ja Ilari vierailivat Turun Sanomissa.

Näyttökuva Suomalainen menestysresepti ohjelman jaksosta.

Hanna sparrailuapuna MTV3:lla.

Juttu Alvarista Koiramme-lehdessä.

Alvar poseerasi Koiramme-lehdessä.

Pääsimme vuhdoin tapahtumiin

Koronan takia emme voineet ensimmäisen vuotemme aikana juurikaan kohdata koiraihmisiä ja potentiaalisia asiakkaita kasvotusten. Siksi tuntuikin erityisen ihanalta, kun kesällä 2021 tilanne helpottui ja pääsimme kiertelemään toreilla, terasseilla, koirapuistoissa ja messuilla.

Alvarin promootiomaitokärryt täynnä tuotteita.

Matleena ja Alvarin herkkukärryt.

Alvarin promootiopisteen esillepano Koiramessuilla.

Alvar vieraili koiramessuilla joulukuussa.

TORILLE! Alvarin herkkupiste Kasarmitorilla.

Alvaristeja on jo 26 000

Muistan yhä (kunnon vanha merikarhu muistelee -meininki :D) kun pari vuotta sitten kerroin tutuilleni että aiomme perustaa startupin, joka tekee ympäristöystävällistä koiranruokaa eko-tietoisille koiranomistajille. Moni sanoi, että kuulostaa kivalta mutta aika pienen porukan jutulta, että löytyneekö tuolle juurikaan asiakkaita.

Pikakelataan tähän päivään, Alvareita kotiovelleen tilanneita koiria on jo likimain 26 000.

Kompensoimme yhteensä 170 818 kg CO2e

Kokosimme yhteen Alvarin 2021 päästöt, ja lopputulema on suunnilleen 170 000 kg CO2e (lopulliset laskelmat tarkastetaan vielä tammikuussa). Päästömme kasvoivat siinä missä alvaristien määräkin: vuoden 2020 aikana alvaristeja oli noin 6 000 – 20 000 vähemmän kuin tänäpäivänä! Teemme kuitenkin kovasti töitä, jotta saamme myös absoluuttiset päästöt minimiin, vaikka toiminta kasvaisikin.

Aloitamme kirjoittamaan Alvarin toista vastuullisuusraporttia näillä näppäimillä, joten kuulette lisää kompensaatiosta ja päästöistä ensi vuoden puolella.

Mites 2022…?

Matka kohti nollahiilitassunjälkeä jatkuu – ja tassuttelun tahti toivottavasti senkus kiihtyy. Alkuvuodesta kokeilemme kepillä jäätä uusilla markkinoilla (tunnetteko naapurimaasta ketään innokkaita pilottikoiria? Saa vinkata 🐾), kehitämme paraikaa uutta nettisivustoa ja tuotekehitysrintamalla on työn alla muutama jännittävä, toivottu uutuus.

Joten pysykää kuulolla ja kuten aina, jos on mitään ideoita tai toiveita, meidät tavoittaa someista (@alvarpet) ja sähköpostitse (hello@alvarpet.com).

Loppuun SUURI KIITOS kun olette lähteneet mukaan Alvarin matkalle. 💚 Me aivan täysin kirjaimellisesti emme olisi tässä ilman teitä. Uutta vuotta innoissaan odottaen,

Alvar Petin perustajat Hanna sekä Ilari, Henna ja Sini.

Alvarin perustajat, Sini, Henna, Hanna ja Ilari.

Alvarin perustajajoukko: Sini (vas.), Henna, Hanna ja Ilari.

Posted on

Alvarin hotellivinkit

Alvarin hotellivinkit

Koska Alvarilla halutaan tukea kotimaanmatkailua, ryhdyimme yhteistyöhön valikoitujen hotellien kanssa – jotta yöpyminen koiran kanssa olisi entistä maukkaampaa! Kokosimme alle listan hotelleista, joita ehdottomasti suosittelemme, ja joihin koirasikin varmasti haluaisi vieraaksi. 😉 

The Barö Hotel

Tämän idyllisempää hotellia on vaikea löytää! The Barö on ekologisesti rakennettu saaristohotelli Barösundin alueella Inkoossa, ja tarjoaa upeat puitteet luonnon helmassa. Uutuushotelli on arvatekin jo hyvin bookattu, mutta varaa vaikka syksyn ruskaan ihana loma koiran kanssa: https://www.thebaro.fi/.

Vieraanamme saat henkilökohtaisen, lämpimän ja mieleenpainuvan kokemuksen sekä hotellissamme että ravintolassamme. Ympäröivä luonto sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja palvelut täydentävät elämyksen uniikiksi yhdistelmäksi luonnonläheisyyttä ja luksusta.

Maisema, jossa näkyy hotelliasuntoja.

The Barö Hotellin huumaa saaristossa. Kuva: The Barö.

Hotellin sisäpiha.

F6 Hotellin upea sisäpiha. Kuva: Nordic Choice Hotels.

F6 Hotel

Hurmaava F6 hotelli sijaitsee Helsingin ytimessä, Fabianinkadulla. Sisäpiha on jo itsessään lomatunnelman luoja, ja viimeistellyt huoneet takaavat nautinnollisen yöpymisen. Aamuisin saat kotitekoisen, skandinaavisen aamupalan, ja illalla baarin drinkkeihin kerätään yrtit sisäpihan kasvihuoneesta. Baari on muuten nimetty jo eläköityneen hotellikoira Rubenin mukaan. Getawayn voit varata: https://hotelf6.fi/fi/hotelli/.

“Hotellimme 76 huonetta ovat sisutukseltaan elegantteja ja tyylikkäitä, ja samaan aikaan lämpimän kodikkaita. Ekologisuus on osa hotellimme palvelukokonaisuutta: käytämme esimerkiksi vain tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä.”

Hotel Fabian

Hotel Fabian sijaitsee Helsingin keskustessa, ja tarjoaa vieraalleen viihtyisän ja rauhallisen majoituksen – vuonna 2018 Fabian valittiin Suomen parhaaksi hotelliksi! Voit myös varata sen päiväkäyttöön, jos kaipaat asteen mukavampaa etätyöskentelypistettä. Tutustu Fabianiin täällä: https://www.hotelfabian.com/hotelli.

“Hotelli, joka tarjoaa ikimuistoisen hotelliyöpymisen ja erinomaisen sijainnin Helsingin ydinkeskustan vieressä. “Trip Advisor – traveller’s choice 2018” -voittaja, Hotel Fabian on suunnattu omatoimiseen matkailuun tottuneelle nykypäivän matkailijalle. Hotelli sijaitsee rauhallisen kadun varrella kivenheiton päässä Helsingin ydinkeskustasta. Hotellista löytyy 58 huonetta kolmesta huoneluokasta; ComfortStyle ja Lux, sekä baari ja viihtyisä sisäpiha.”

Hotelli Fabianin ylellinen sviitti. Kuva: Fabian.

Hotelli Fabianin ylellinen sviitti. Kuva: Fabian.

Folks tarjoaa puitteet pidempäänkin vierailuun. Kuva: Folks Hotel.

Folks tarjoaa puitteet pidempäänkin vierailuun. Kuva: Folks Hotel.

The Folks Hotel Konepaja

Upea The Folks Hotel on auennut Helsingin Vallilaan loppukeväästä 2021, kun VR:n vanhat toimistorakennukset muutettiin vanhaa kunnioittaen moderniksi hotelliksi. Vastuullisuus on myös suuri osa hotellin toimintaa, ja esimerkiksi hotellilla käytettävä sähkö on 100 prosenttisesti uusiutuvaa energiaa. Koe hotellin salat koiran kanssa: https://folkshotels.fi/folks_hotel/.

“Ainutlaatuinen sijaintimme, tilojemme tunnelmat sekä vieraiden henkilökohtainen kohtaaminen tekevät Folks Hotellista lähestyttävän ja saavutettavan. Meille vieraat palaavat yhä uudestaan.”

Hotel Haven

“Luksusta Helsingin ytimessä” pitää hyvinkin paikkansa – Helsingin keskustassa sijaitseva Hotel Haven on Suomen ensimmäinen Small Luxury Hotels of the World -ketjun jäsen. Varaa oma luksuslomasi: https://www.hotelhaven.fi/.

“Hotel Havenissa vieraiden käytössä ovat baari, kuntosali sekä jopa kolme arvostettua ravintolaa, jotka tarjoavat hotellivieraille unohtumattomia makuelämyksiä. Näin ollen Havenissa majoitus Helsingin keskustassa on mitä miellyttävintä. Lisäksi hotellissa on vuokrattavissa upeita juhla- ja kokoustiloja, mikä mahdollistaa yöpymisen sekä kokous- tai juhlapaikan kätevän yhdistämisen keskellä kauneinta Helsinkiä, hulppeassa miljöössä.”

Hotel Haven rauhoittaa loman viettoon. Kuva: Hotel Haven.

Hotel Haven rauhoittaa loman viettoon. Kuva: Hotel Haven.

Hotellihuone.

Tällä sängyllä Alvarkin mielellään pomppisi. Kuva: Lilla Roberts.

Hotel Lilla Roberts

Lilla Roberts on rauhallinen keidas Helsingin vilkkaan kaupunkielämän äärellä. Hotellista löytyy sisäpiha ja terassi, kuntosali sekä huonepalvelu. Hotel Lilla Roberts on myös mukana maailmanlaajuisessa Green Key -ohjelmassa, joka edistää ympäristönsuojelualoitteita ja kestävää turismia.

“Hotel Lilla Roberts tarjoaa korkeatasoista, modernia viihtyvyyttä elegantissa ja historiallisessa ympäristössä. Hotellin tyylikkäässä aulassa saattaa aistia talon alkuperäisen aikakauden ja historian. Nauti lasillinen tai lue päivän lehti tunnelmallisesti takkatulen äärellä. Bar Lilla e:n ja aulan uljaan upeat ikkunat tulvivat valoa ja ne toimivat näyteikkunana Helsingin Design District -alueen sydämeen.”

GLO Hotel Art

Historian havinaa – tämän helsinkiläishotellin tilukset on valmistettu jo vuonna 1903. GLO Hotel Artissa nautit maukkaan aamupalan, kääriydyt puhtaisiin lakanoihin ja nautit lomasta kaupungin keskellä. Läheltä löydät puistot ja ulkoilupaikat, joissa saatte uusia yhteisiä muistoja karvakamun kanssa. Täältä tutustumaan: https://www.glohotels.fi/hotellit/glo-art.

“GLO Hotel Art on lumoava hotelli, jossa värikäs historia kohtaa nykypäivän ja jonka sydän sykkii boheemia ilmapiiriä ja elämyksellisiä tapahtumia. Tuhansien yksityiskohtien kivilinna on yksi Helsingin rakastetuimmista jugendtaloista. Aulamme henkii linnan tunnelmaa ja moderneista huoneista puolestaan löydät kaiken mukavaan hotellivierailuun.”

GLO Hotel Artin majesteettinen aula. Kuva: GLO Hotel Art.

GLO Hotel Artin majesteettinen aula. Kuva: GLO Hotel Art.

GLO Hotel Sello sijaitsee luonnon läheisyydessä. Kuva: GLO Hotels.

GLO Hotel Sello sijaitsee luonnon läheisyydessä. Kuva: GLO Hotels.

GLO Hotel Sello

Espoossa sijaitseva GLO Hotel Sello sijaitsee Leppävaaran kauniin luonnon äärellä, ja pääset hetkessä päiväretkelle Nuuksion kansallispuiston maisemiin. Hotellin tiloista löytyy myös kesäterassi, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Käy tutustumassa ja varaa lomaretki Espoon maisemiin: https://www.glohotels.fi/hotellit/glo-sello.

“GLO Hotel Kluuvi, GLO Hotel Art, GLO Hotel Sello sekä GLO Hotel Airport saivat kestävän matkailun Green Key -ympäristösertifikaatit. Green Key -merkin saanut hotelli on sitoutunut majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen muun muassa tehostamalla veden- ja energiankäyttöään sekä vähentämällä syntyvää jätettä ja kierrättämällä sen tehokkaasti.”

Noli Studios Sörnäinen ja Katajanokka

Noli Studios huoneistot ovat täyden palvelun koiraystävällisiä koteja, joista löydät kaikki tarvitsemasi mukavuudet niin lyhyeen kuin pidempäänkin vierailuun. Noli Katajanokka sijaitsee Kanavarannan ravintoloiden läheisyydessä, ja pääset nauttimaan Helsingin ihanimmista nähtävyyksistä hetkessä. Noli Sörnäinen sijaitsee Sörnäisten kaupunginosassa, joka on tunnettu eläväisestä kaupunki-, ja ravintolakulttuuristaan.

“Etsitkö kotia Helsingistä, mutta et tiedä milloin elämä vie taas eteenpäin? Noli Studios tarjoaa joustavasti varattavia studioita hotellitason palveluilla ja kaikilla kodin mukavuuksilla. Voit valita modernisti sisustetun, muuttovalmiin studion tai edullisemman tilan, jossa on vain kaikista olennaisimmat kalusteet. Meille tärkeintä on tarjota sinulle loistavaa palvelua, yhdessä koettuja hetkiä ja enemmän tilaa elää.”

Noli-studiosin asunto.

Noli Studiosin viihtyisä huone, jossa tilaa temmeltää. Kuva: Noli Studios.

Ei kun nauttimaan!

Koira hotellin sängyssä ja Fisu&Sipsi hukkaherkkupussi.

Muska pääsi testaamaan Hotel Fabianin sängyt. 10/10, kuulemma!

Uupuuko listalta lempihotellisi? Vinkkaa siitä meille hello@alvarpet.com! <3

Posted on

10 000 luonnonystävää ruokittu!

Jo yli 10 000 ympäristö-
ystävällisen koiranruoan tilaajaa!

Olemme niin iloisia saavutettuamme merkkipaalun: Alvarin paketteja on toimitettu yli kymmenelletuhannelle nelijalkaiselle! Kiitos Alvaristit tilauksista ja siitä, että olette mukana matkalla ympäristöystävällisempää koira-arkea kohti!

Meitä tietysti kiinnosti, millainen upea karvaturri tämän pyöreän luvun takaa löytyy. Jäljitimme hänet, ja päätimme ottaa yhteyttä sekä pyytää haastattelua. Ilari pirautti 6-vuotiaalle coton de tulear Fidelille ja vastaus kuului: “Tottahan toki! Saanko sitten herkkuja?”

Tässä Fidelin haastattelu, olkaa hyvät:

Fidel -koira nuolaisee kuonoaan tutkiessa Alvarin lähetystä.

Slurps! Kuvassa Fidel, Alvarin kymmenestuhannes asiakas.

Fidel, mikä on lempiherkkusi?

“Nakki, maksalaatikko ja kaikki mikä tipahtaa keittiön lattialle (paitsi ei herneet).”

Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla?

“Sohvatyyny, tarkkailija, ystävä.”

Jos osallistuisit koiraolympialaisiin, minkä lajin voittaisit? 

“Keltaisen lumen tarkkuushaistelun osakilpailun.”

Miten vietät päiväsi?

“Pääasiassa kylkeä kääntäen ja optimaalista lepopaikkaa etsien. Arveluttaville äänille tuhahtelu keskeyttää lepotoiminnan aika-ajoin.”

Muusamme Alvar on innokas luonnonystävä. Onko se syy miksi myös sinä halusit kokeilla Alvaria?

“Ehdottomasti! Lihateollisuuden päästöjen ja eettisten kysymysten vuoksi on tärkeää, että voimme hyödyntää myös sellaista ainesta, joka muuten menisi hukkaan.”

Fidel -koira maistaa Alvarin nappulapussia.

Haluisin jo maistaa.

Vielä pikaiset this or that kysymykset!

Muikku vai luut?
Muikku.Nappulat vai märkäruoka?
Nappulat (tasalaatuista ja hyväksi hampaille!)Nokoset vai koirapuisto?
Päikkärit, always.Aika äidin kanssa vai koirakaverin kanssa leikkien?
Ihmisten kanssa leikitään ja riehutaan, muita koiria lähinnä haistellaan.Rapsutukset vai silitykset?
Molemmat, kiitos!

Kiitos Fidel haastattelusta ja siitä, että liityit Alvaristien joukkoon!

Fidel koira ja alvarin nappulapussi.

Loppuis jo poseeraus. Haluun nappuloita! Ja nukkumaan.

Posted on

Alvarin Kasvattajakerho

Alvarin Kasvattajakerho

Hei kasvattaja, tervetuloa tutustumaan Alvarin kasvattajakerhoon!

Haluamme Alvarilla vaikuttaa siihen, että koirien ruokavalio on sopiva sekä koiralle että ympäristölle – jo pentuajasta alkaen. Siksi tiivis yhteistyö kasvattajien kanssa on meille tärkeää.

Kasvattajakerhon edut

  • Rekisteröidyille kasvattajille
  • Kuivaruoat -30%
  • Ilmaiset pentupakkaukset aktiivisille tilaajille
  • Eläinlääkärin ruokintaneuvonta

Liity kasvattajakerhoon

Näin liityt mukaan

Pääset liittymään Kasvattajakerhoomme täyttämällä tämän lomakkeen.

Pieni vastasyntynyt valkoinen koiranpentu.

Pentupakkaukset

Alvarin pentupakkauksella koiranalut saavat loistavan startin elämäänsä. Pakkaus sisältää pennulle sopivan kuivaruoan, herkkupussin, kakkapussit, kangaskassin sekä Alvarin polku kestävään pentuaikaan -esitteen. Pentupakkaus on kasvattajille ilmainen.

Saadaksesi ilmaiset pentupakkaukset sinun tulee olla Alvarin kasvattajakerhon jäsen sekä aktiivinen tilaaja. Tilaamaan pääset omilta kasvattajasivuiltasi.

Äiti ja pentu koira.

Mikä Alvar?

Alvar Pet on suomalainen lemmikkialan startup, jonka missio on minimoida koirien hiilitassunjälki. Tarjoamme korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua koiranruokaa, sekä herkkuja ja muita koiratalouden tarpeellisia tuotteita kotiin kuljetettuna, ennen kuin edelliset ehtivät loppua. Lue lisää Alvarin tarinasta.

Suosittelemalla Alvarin ruokaa kasvateillesi voit varmistaa, että koira saa koko elinkaarensa ajan tarpeisiinsa sovitettua laadukasta ruokaa. 

Äiti koira imettää kymmentä pentua.

Alvarin kasvattajakerhoon kuuluu jo satoja suomalaisia kasvattajia.

Hei sinä tuleva pennunomistaja, tässä lista jäsenistöstämme (kennelnimet) – kasvattajista jotka ovat sitoutuneet Alvarin vastuullisen koirankasvatuksen periaatteisiin, ja jotka ovat antaneet luvan julkaisuun.

Kiitos artikkelin kuvista Kasvattajakerhomme jäsenille.

💚A-alkuiset rodut

Akita
Uskollisuuden

Alaskanmalamuutti
Zeranikan

Amerikanakita
Saframin

Amerikanstaffordshirenterrieri
Just Star
Chaoticlight
Bullmalaisen

Apinapinseri
Kennel Rantapuolen

Australian Cobberdog
Faodail

Australianpaimenkoira
Taigametsän

B-alkuiset rodut

Barbet
Laulava

Bedlingtoninterrieri
Precious Blue

Belgianpaimenkoira
Chonyxia
Wan’t ToBe
Myakelan
Valoisan
Mustan Legendan
Aurikkojärven
Laviini
Chonyxia
Pyrytuulen

Bernhardinkoira
Goblinchild

Berninpaimenkoira
Bluebern
Hillibillies
Northernlights Dream

Bordercollie
Starsky

Borderterrieri
Karimäen

Borzoi
Hapuilijan

Bostoninterrieri
Dolce Diamond

Bretagnenbassetti
Partavaaran

Bullterrier
White Town

C-alkuiset rodut

Chihuahua
Aamulumon
Siruliinun
Twilight Sound
Hopna’s
Dagolas
Zhasminan
Saagan
Poppamiehen

Cockerspanieli
Nightlane’s
Goldbird’s
Säkenöivän
Pähkinämäen

Collie
Karstettas
Needlerock
Lovemoren
Priminan
Pawstruck
Starflight River

Coton de Tulear
Usvakeijun
Blanc Élégant
Tyylilyylin
Mosan
Cottonfever’s
Zing Up
Rudan
Milei’s

D, E ja G -alkuiset rodut

Dandiedinmontinterrieri
Zimyrs

Dobermani
Northguardian

Dogo Argentino
Brimastars

Dreeveri
Cordynox

Englanninkääpiöterrieri
Flame Ear’s

Englanninspringerspanieli
Metsäleirin
Acornhill’s

Espanjanvesikoira
Perrofan
Veskarin
Rodripiz
Eurasier
Fabulous Dantas

Griffon
Klimmer’s
Furfiina

H, I ja J -alkuiset rodut

Havannankoira
Asera’s
Ruskahallan
Havasaar
Havanilan
Bellezza’s 

Hovawart
Sioran

Irlanninsetteri
Willowness

Italianvinttikoira
Sakurin
Kurnous
Moonpearl’s

Jackrussellinterrieri
Tinkerwood’s
Nappikippuran
Tsarodej
Maiaran
Dalisle’s
Ever Rest

Jämtlanninpystykorva
Susjärven
Erähelmen
Kalliolaakson
Routariemun
Wild Whisper’s

K-alkuiset rodut

Kiinanharjakoira
Silent Key’s
Lilla Wanillas
Kaitlin
Dogventures

Kleinspitz
Korianmäen
Magnumin
Damirazin 

Kultainennoutaja
Mistywood’s
Pammukan
Thanks Again
Hepoharjun
Nallukan
Mäkiharjun
Bladepitfall

Kääpiöpinseri
Mildstream
Kaikumäen
Royal Bandits
Lovely Bawlers
Ånnipojan
Efkeria’s
Metsätien
Marzan
Aryatan’s

Kääpiösnautseri
Pepperleaf
Helberin
Backout’s
Puti-Lillin
Wilperin
Wilhellmiinan
Angelico
Paratus

L-alkuiset rodut

Labradoodle
Ambiente’s Dogs

Labradorinnoutaja
Tuhkatuulen
Hookhills
Windywood´s
Mannuisten
Bigland’s
Piu Amato
Hookhills
Sorman
Hirsimäen
Bican
Weljesten

Lagotto Romagnolo
Lagonotella
Kiamon

Lakelandinterrieri
Arexson´s 

Lancashire heeler
Kotisaaren

Lapinporokoira
Karhukallion
Lovinoidan

M ja N -alkuiset rodut

Mäyräkoira
First Contact
Ilometsän
Coolpepper
Lumimarjan
Hunajavuoren
Hurmeenhurjan
Twelvepacks
Cherry Dale

Mittelspitz
Glamsquad
Bliss Kiss
Kuurakuun
Sirbendur

Napolinmastiffi
Alamaan

Newfoundlandinkoira
Dunston’s

Norfolkinterrieri
Cobbybuddies
Karlux
Donut’s 

Norjanharmaahirvikoira
Hirvenlöytäjän

Norwichinterrieri
Sirakkaan
Rat Trap’s
Fleiss 

Novascotiannoutaja
Sienna-Red
Peikkolinnan
Supernuuskun kennel

P ja R -alkuiset rodut

Papillon
Feather Duster’s
Snowy Coats

Perunkarvatonkoira
Mayan Mystica

Petit basset griffon vendeen
Rastitytön

Pieniműnsterinseisoja
Piänmynsterkoer

Pohjanpystykorva
Pakkaslaakson
Vinskin 

Pomeranian
Royal Porkholmas

Pyreneittenmastiffi
Kendyskye

Rhodesiankoira
Bawabu
Darlingdarling’s
Werdanas

Rottweiler
Superwildweilers
Rodog’s

S-alkuiset rodut

Saksanpaimenkoira
Kranichzug
Black Papasan
Dream Effect
Schlau Haufen
Simply Minds
Harmajaisen
Suzyco
Vahti
Waltzun

Saksanseisoja
Nastasti

Saluki
Simsim
Golden Desert`s

Samojedinkoira
Kastepisaran
Akemoss

Schapendoes
Buffing

Shetlanninlammaskoira
Haukkulinnan
Sunsweet
Tulihännän
Mansikkakujan
Have Fun
Shetwood
Furry Haven
Fuufan
Sensusan
Pohjarinteen
Aqinta’s
Hallauksen
Prettylittle

Shih tzu
Blackcurrants 

Sileäkarvainen noutaja
Oak Islay

Silkkiterriereitä
Curiosity

Siperianhusky
Hopeaniityn
Kielonkukan
Huurrehelmen

Staffordshirenbullterrieri
Groovy Goofies
Roreron
Hupsśtaff
Bemu’s
Kennel Roreron

Suomenajokoira
Tapahan
Hauskamaan

Suomenlapinkoira
Duvvakan
Kastanjan
Jääprinsessan
Lapinnallen
Kairanlumon
Pirmese
Namilon
Henshaw

Suomenpystykorva
Keräketun

T-alkuiset rodut

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira
Hopp Fallera
Aamusateen
Blackien

Tanskandoggi
Chic Carelia’s
Samlet

Tiibetinspanieli
Tibland’s
Queeneela’s
Satatassun
Vanessan
Cherrymoon’s
Diisnaider’s

Tolleri
Ketunpesän

Tsekinpaimenkoira
Kelotassu

V ja W -alkuiset rodut

Valkoinen länsiylämaanterrieri
Minaros
Mimlis

Valkoinenpaimenkoira
Sumuvuoren
Pakastuvan
Sindes Angels 

Venäjänmustaterrieri
Famurin
Island of Village

Venäjänbolonka
Stony River’s

Venäjäntoy
Yottalux
East Dream

Villakoirat
Vinellas
Mesikiven
Caranitas
Wellhello
Villahavanai’s
Bellavillas
Sara’s Standard’s
Lulle Devillis

Walesinspringerspanieli
Elonkerjuun
Didilcom’s Hen

Welsh corgi
Kennel Humpun
Mythmakers/Tariquun
Honeysilk
Region’s

Whippet
My Wild
Sökövintin
Ookkonää

Pieniä sheltin pentuja alvarin kasvattajakerho paketin kanssa.