Koiran ikääntyessä elimistössä tapahtuu lukuisia pikkuhiljaa eteneviä muutoksia, jotka ovat luonnollinen osa vanhenemista.
Energiankulutus vähenee ja taipumus painonnousuun lisääntyy.
Sarkopenia eli lihasten heikentyminen lisääntyy.
Koiran ikääntyessä nivelruston rakenne heikkenee lisäten riskiä nivelrikon kehittymiselle.
Myös koiran kognitiivisissa toiminnoissa tapahtuu vanhetessa muutoksia. Koira saattaa vaikuttaa hieman vanhuudenhöppänältä, sen uni-valverytmi voi muuttua, tai koiralla voi olla vaikeuksia esimerkiksi ajan ja paikan hahmottamisessa.
Elimistön luontainen antioksidanttituotanto ei enää riitä vastustamaan aineenvaihdunnan ja ympäristön aikaansaamien vapaiden radikaalien vaikutusta ja nk. oksidatiivinen stressi lisääntyy. Oksidatiivinen stressi vaurioittaa erilaisia solurakenteita ja se liitetään moniin kroonisiin sairauksiin ja ylipäänsä elimistön ikääntymiseen.
Kaikki iän merkit eivät suinkaan ole negatiivisia – vaikkapa luonteen kypsyminen ja liian vauhdikkuuden kariseminen voitaneen luokitella hyviksi asioiksi. 😍
Miten koiran vanhenemista voi hillitä ruokavaliolla? Toisin sanoen voiko ravitsemuksella lisätä koiran elämään terveitä vuosia?
Oikeanlaisella, tarvelähtöisellä ravinnolla voi tukea koiran terveyttä läpi koko sen elämän – myös ja varsinkin eläkeiässä.
Tähän tarkoitukseen olemme kehittäneet Dr. Alvar Senior+ reseptit, joissa ravinteet ja ravintoarvot on suunniteltu vanhan koiran erityistarpeisiin, ylläpitämään ikääntyvän koiran hyvinvointia. Näin se näkyy käytännössä:
Energiankulutus ja painonnousu
Alvarin Senior+ yhdisteen sisältävissä täysravinnoissa on kohtuullinen kalori- ja rasvapitoisuus, mikä auttaa vähentämään energiansaantia ilman, että ruoka-annosta täytyy merkittävästi pienentää.
Ruokien reilumpi kuitupitoisuus myös täyttää vatsaa ja tekee olon kylläiseksi energiarajoituksesta huolimatta.
Lihasten heikentyminen eli sarkopenia
Senior+ -merkityt ruoat sisältävät reilusti korkealaatuista, hyvin sulavaa proteiinia kanasta tai kalasta, reseptistä riippuen. Riittävä proteiininsaanti auttaa tukemaan ikääntyvän koiran lihaskuntoa.
Resepteihin lisätty rasva-aineenvaihduntaa edistävä L-karnitiini auttaa osaltaan tukemaan rasvattoman lihasmassan säilymistä.
Jäykistyvät nivelet
Ikääntyvien nivelten hyvinvoinnin tueksi Senior+ -ruoista löytyy nivelruston luontaisia ’rakennuspalikoita’, glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia, jotka osallistuvat nivelten normaalin toiminnan ja nivelnesteen tuotannon ylläpitoon.
Ruokiin lisätystä kalaöljystä seniorikoira saa hyödyllisiä omega-3-rasvahappoja, joiden anti-inflammatoriset ominaisuudet tukevat osaltaan nivelterveyttä.
Kognitiiviset toiminnot
Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä myös aivojen ja hermoston toiminnalle ja auttavat ylläpitämään ikääntyvän koiran normaaleja kognitiivisia toimintoja, kuten muistia ja tarkkaavaisuutta. Samaa tehtävää suorittavat reseptien antioksidantit.
Oksidatiivinen stressi
Senior+ yhdiste sisältää antioksidantteja, jotka auttavat tukemaan luontaisten antioksidanttien toimintaa ja toimivat elimistössä eräänlaisina ”ruosteenestoaineina”. Antioksidantteja ovat mm. marjoista saatavat C- ja E-vitamiinit sekä tauriini.
Mitkä Alvar Pet -ruoat sopivat seniorikoirille ja milloin sellaiseen kannattaisi vaihtaa?
Dr. Alvar Senior+ yhdiste löytyy kahdesta kuivaruokareseptistämme:
Ikääntyminen riippuu esimerkiksi koiran koosta, mutta myös yksilötekijöistä. Keskimäärin senioriruokaan kannattaa vaihtaa 7-8 ikävuoden kohdalla. Voit lukea lisää vanhan koiran ravintotarpeista artikkelissamme täällä.
On hyvä huomioida, että monet ikääntymisen merkit eivät näy päällepäin – eli ensimmäisten kulmaryppyjen näkymiseen asti ei tarvitse odotella. ☺️ 🐾
Alvarin uudet höyrytetyt ja pakkaskuivatut ateriat – hyvin sulavaa ja suussasulavan hyvää
Tarjoile sellaisenaan tai nappuloiden seassa.
Tätä innostusta on vaikea pukea sanoiksi – tuotteen innovatiivinen valmistustapa ja huippumaukas lopputulos saavat kaltaisemme koiranruokanörtit hyppimään riemusta. Tällaista ei ole aiemmin tullut koiranruokahyllyillä vastaan, emmekä malta odottaa palautettanne.
Hellävaraisesti valmistettu luonnollisen maun ja ravinteiden vaalimiseksi
Raaka-aineet höyrytetään 80°C lämpötilassa, jonka jälkeen tuote kuivataan ns. pakkaskuivauksella. Tällainen valmistusmenetelmien yhdistelmä varmistaa tuotteiden hygieenisen laadun sekä ruoan maukkauden, koostumuksen ja ravintoaineiden säilymisen.
Pakkauksessa koostumus on retkiruoista tuttu: tarjoiluvalmista tulee lisäämällä vain vesi. 💧
Nirsoille koirille
Käyttäytyykö koirasi ruoka-aikoina kuin Michelin-ravintolakriitikko? Valmistusmenetelmä säilyttää erityisen hyvin ruokien ravinteet ja maun. Herkullista!
Ateriat ovat hurmanneet nirsoimmatkin toimistokoiramme, ja järjestämissämme lanseeraustapahtumissa kaikki vieraat söivät välittömästi kuppinsa tyhjäksi vieraasta paikasta ja hälystä huolimatta. Se viimeistään vakuutti meidät. 🤤
Herkille koirille
Etsitkö yksinkertaista reseptiä herkälle koirallesi? Esikypsennys höyryttämällä tekee aterioista erittäin hyvin sulavia, mikä voi sopia herkkävatsaisille koirille tai tukea ruoansulatusongelmien kanssa.
Lisäksi laadimme reseptit niin, että ainesosaluettelo on lyhyt ja karsittu – eli mahdollisia herkkyyksiä aiheuttavia ainesosia on vähemmän.
Kenelle tahansa vaihtelua ja innovaatiota etsiville.
Vaikka koira voi hyvin syödä päivittäin samaa kuivaruokaa, saamme usein toiveita sanoin “vaihtelu virkistää” ja “olisi kiva laittaa jotain ekstraa”. ☺️ Ymmärrämme tämän täysin, ja Ateriat vastaa tähän toiveeseen täydellisesti! Ateriat toimivat täysravintona sellaisenaan tai lisukkeena nappulan kanssa.
Lisää vain vettä ateriapussin sisältöön.
Kätevyyttä kotikokeille ja yhdistelmäruokintaan – lisää vain vesi
Alvarin ateriat ovat täysravintoja, joten niitä voi käyttää sellaisenaan eikä niihin tarvitse lisätä mitään. Koiran yksilöllisten tarpeiden perusteella ruoan rinnalle voi kuitenkin tarvittaessa lisätä esimerkiksi Villikalaöljyä tai Hamppuöljyä lisäämään hyvien rasvahappojen saantia.
Tuotteet sopivat myös mainiosti yhdistettäväksi kuivaruokaan, jolloin annoksessa yhdistyvät valmisaterian ja nappulan hyödylliset ominaisuudet.
Käyttöohje
Ateria-ainekset sekoitetaan lämpimään veteen ja ruoan annetaan tekeytyä noin 5-10 min ajan. Sopiva sekoitussuhde on noin 50 grammaa ateria-aineksia 100 ml:aan vettä. Veden määrää voi mukauttaa mieluisan koostumuksen saavuttamiseksi.
Alvarin ateriat ovat täysravintoja, eli ne sisältävät kaikki koiran tarvitsemat ravintoaineet suositusten mukaisesti. Laadukkaiden raaka-aineiden lisäksi reseptit on täydennetty vitamiinein ja mineraalein. Ateria sopii hyvin myös yhdistettäväksi esimerkiksi kuivaruoan kanssa.
Alvarin ateriat säilyvät huoneenlämmössä pakkaukseen merkittyyn parasta ennen-päiväykseen asti. Veteen sekoitettu ateria säilyy jääkaapissa noin vuorokauden ajan.
Eri tapoja tarjoilla aterioita.
Valmistettu Virossa kestävistä, suomalaisista ja virolaisista raaka-aineista.
Ruoka valmistetaan Virossa, yhteistyökumppanimme Farm Pet Foodin tehtaalla. Raaka-aineet hankitaan Virosta ja Suomesta. Kana-aterian kana on suomalaista, ilman antibiootteja kasvatettua broileria.
Kuten kaikissa Alvarin tuotteissa, aterioiden raaka-aineiksi on valittu mahdollisimman vähäpäästöisiä, paikallisia raaka-aineita ja ruoat on pakattu kartonkikierrätettäviin pakkauksiin. Ruokia valmistava tehdas käyttää uusiutuvaa energiaa ja pyrkii tuotannossaan hiilineutraaliuteen. Vähän kosteutta sisältävät ruoat ovat kevyitä kuljettaa, ja ne on mahdollista säilyttää huoneenlämmössä. Täydellisen elinkaariarvioinnin perusteella laskettua hiilitassunjälkeä Alvarin aterioille ei ole vielä saatavilla.
Mitä koirasi tykkäsi?
Ateriat ovat paitsi Alvarilla myös yleisesti koiranruokaskenessä vielä varsin uudenlainen ja innovatiivinen aluevaltaus, joten odotamme arvioitanne uteliaina. 😍 Molemmista mauista on tarjolla yksittäinen pakkaus tai 5-pack. Jatkokehitystoimenpiteenä suunnittelemme suuremman pakkauskoon tuomista valikoimaan, ja ehkäpä kolmatta makuvarianttia..?
Voit lisätä Ateriat jatkuvalle tilauksellesi (löydät ne asiakassivun tuotekarusellista kategoriasta “lisukkeet”) tai tilata verkkokaupasta kertaostoksena.
Mitä tulee ihmis-ihonhoitoon, olet todennäköisesti törmännyt kukoistavaan (hehe) luonnonkosmetiikkaskeneen. Luonnolla on taskut täynnä voimakkaita parannus- ja suojakeinoja, joita pohjoisen kansat ovat hyödyntäneet jo satoja vuosia.
🌲 Kuten kuusen pihka: puut tuottavat pihkaa parantaakseen kuorensa rikkoumia ja suojatakseen niitä infektioilta. Pihka tekee saman tempun myös iholle – olipa kyse ihmisen tai koiran ihosta.
🐝 Sitten on mehiläisvaha, rakennuspalikka, jota mehiläiset tuottavat satonsa (siitepöly, nektari, hunaja) suojaksi ja jälkeläistensä kasvualustaksi.
🌼 Lisää loraus rypsiöljyä koostumuksen ja ylimääräisen E-vitamiini-injektion vuoksi, ja siinä se on: Alvarin Hoivasalva, nöyrä nero. Monikäyttöinen voide ja jokaisen koiran kotiapteekin kulmakivi.
Alvarin Hoivasalva
Care Balm pähkinänkuoressa peltirasiassa
Aluksi kutsuimme sitä tassuvahaksi, mutta tämä kaveri on paljon muutakin. “Monikäyttöinen” on sanana suuri täytettäväksi, vaan suuri on lista Hoivasalvan ainesosien hyödyistäkin:
Edistää ihon uusiutumista
Antimikrobinen ja anti-inflammatorinen
Rauhoittaa ihon ärtymystä eikä kirvele
Ravitsee ja kosteuttaa ihoa
Tuotteen tuoksu voi estää koiria nuolemasta haavojaan
Viimeksi mainittu on myös bonari jokaiselle koiranomistajalle, joka on kokeillut tassuvoidetta vain nähdäkseen koiransa lipovan sen välittömästi pois ja parempiin suuntiin 😂. Testipaneelimme palautteen mukaan Hoivasalvalla ei ole erityisen houkuttelevaa tuoksua tai makua!
Kenelle se sopii?
Hoivasalva on jokaisen koiran kotiapteekin kulmakivi. Se sopii kaikenkokoisille koirille, pennuista senioreihin. Ainesosien tehokas yhdistelmä auttaa hoitamaan:
Haavoja (myös tulehtuneita)
Naarmuja
Pieniä palovammoja
Hyönteisten puremia
Tassuja, jotka tarvitsevat suojaa kovilta olosuhteilta kuten paukkupakkasilta, soralta ja tiesuolalta.
Hoivasalva voi myös olla hyvä ratkaisu koirille, joilla on herkkyyksiä tai iho-ongelmia:
Kutisevat tassut
Ekseemat ja hotspotit
Furunkuloosi
Ihopoimut
Hoivasalvan levitys
Miten sitä käytetään?
Hoivasalvan käyttö on yksinkertaista. Avaa rasia, ota pieni nokare (oikeasti, pieni määrä riittää pitkälle!), ja levitä se hoidettavalle alueelle.
Levitä tuotetta hoitona muutama kerta päivässä kunnes naarmu (tai muu oire) on parantunut, tai voit käyttää sitä säännöllisesti yli ajanjaksojen, jolloin koirasi (esimerkiksi) tassut tarvitsevat suojaa. Varmista, että salvattava ihoalue on puhdas ja kuiva ennen tuotteen levittämistä – ja käytä tuotetta aina puhtain käsin. 👐
Kutsumme tuotetta salvaksi, koska koostumus on voiteen ja vahan välissä.
Tuetaan paikallista, kestävää tuotantoa
Valmistukseen valitsimme kumppaniksi Kyrö Livingin – Fiini Naturally. Jo ensimmäisistä keskusteluista kävi ilmi, että yrityksen takana olevat kaksi supernaista, Essi ja Heidi, a) jakavat täysin Alvarin arvot ja b) heillä on myös syvä asiantuntemus luonnonkosmetiikasta sekä todistettu taito siirtää tämä tietous lemmikkituotteisiin.
Heillä on myös uskomaton ja vakiintunut verkosto paikallisia tuottajia Pohjanmaalla. Kuinka kuulostavat lähde-etäisyydet?
Kuusenpihka on Lapualta, 30 km päässä Fiinin Isokyrön tehtaasta
Mehiläisvahan tuottaa Sugar Daddies Honey Company (cool name alert🚨) Isokyrössä – “kauin mehiläispesä on 5 km päässä tehtaaltamme”, naurahti Heidi kun kysyimme
Alvarin Hoivasalva on nyt saatavilla verkkokaupastamme hintaan 19,90 €. Jaa tuotekokemukset – ja koiravideot – tunnisteella #UnboxingAlvar, innokkaina ja uteliaina odotamme ensivaikutelmia! 💚
Suurin osa saatavilla olevista koiranleluista on kaukana vastuullisesta, joten päätimme ottaa haasteen vastaan ja soveltaa tuotekehitysfilosofiamme hyvää koirallesi ja ympäristölle myös leluihin.
Seuraavaksi Alvar Petin designer Valentina esittelee lelujemme suunnitteluprosessia!
Tehtävänanto
Aloittaessamme tätä projektia ja seikkailua kohti uutta tuotekategoriaa, asetimme itsellemme muutaman avainkriteerin suunnitteluprosessia ohjaamaan:
Tarvepohjainen ja käytännöllinen
Turvallinen koirille
Kestävä
Mahdollisimman paljon kierrätettyjä materiaaleja
Paikallinen- tai lähituotanto
→ Niin pieni hiilijalanjälki kuin mahdollista. ✔️🐾
Lineaarinen vs. kiertävä muotoilu
Pääosaamisemme on ravitsemuksessa, jossa ainoa tuotteen elämänkaaren lopussa jäljelle jäävä jäte on pakkausjäte (jota sitäkin pyrimme minimoimaan ja kierrättämään mahdollisimman pitkälle). Tuote itsessään päätyy koirien syötäväksi.
Teemme koiranruoistamme kestävämpiä kehittämällä vastuullisempia raaka-aineita, reseptejä ja tuotantoprosesseja, sekä kompensoimalla lopuksi kaikki prosessin aikana syntyneet päästöt.
Alvarin koiranruoan elämänkaari
Leluista puhuttaessa meidän tulee ottaa huomioon myös se, mitä niille tapahtuu käyttöikänsä lopuksi.
Useiden niin sanotusti “vihreiden” (tai viherpestyjen) tuotteiden kohdalla keskittytään vain pieneen osaan toimitusketjua; esimerkiksi käytetään luomupuuvillaa tavallisen puuvillan sijaan. Muut osat ketjusta, sekä jäljelle jäävä jäte ja ylikulutukseen liittyvät ongelmat jäävät huomiotta. Tällöin isossa kuvassa vain vähän muuttuu.
Jos todella haluamme asioiden muuttuvan, tavoitteenamme pitää olla kiertotalouteen perustuva elämäntyyli, jossa tuotteen elinkaaren päättyessä sitä ei heitetä jätteenä pois, vaan se kierrätetään (recycle) tai muutetaan toiseen muotoon (upcycle)!
Otetaan esimerkkinä Alvarin koiranruokareseptit: Ihmisten ruokateollisuudessa syntyy paljon ravinnerikkaita sivuvirtoja. Sen sijaan, että ne heitettäisiin jätteenä menemään, me teemme niistä koiranruokaa.
Jotta sama onnistuu lelujen kanssa, hankimme jätemateriaaleja ja suunnittelemme tuotteet niin, että niiden tuotantoprosessissa ei synny jätettä. Lisäksi tarjoamme ohjeita niiden kestävään käyttöön, huoltoon ja korjaukseen.
Alvar Uusiolelujen elämänkaari
Kumppanin löytäminen
Olimme asettaneet riman korkealle etsiessämme luotettavaa paikallista kumppania, joka täyttäisi kaikki kriteerimme. Valtaosa lemmikkikaupoissa myytävät lelut on valmistettu Aasiassa ilman tietoa työoloista, toimitusketjusta tai materiaalien alkuperästä.
Sen sijaan, että olisimme ottaneet kumppaniksemme jo olemassa olevan lemmikinleluvalmistajan, päätimme aloittaa yhteistyön Globe Hopen kanssa. Globe Hope on suomalainen edelläkävijä vastuullisen muodin maailmassa, joka luo jokaisen tuotteensa jo olemassa olevista materiaaleista käyttäen ylijäämää ja jätteitä sekä kierrättämällä. Miten inspiroivaa – ja täydellinen kumppani tarpeisiimme. 💚
Prototyypit & testaus
Jo suunnitteluvaiheen alussa päätimme luoda kaksi erilaista lelua täyttääksemme parhaiten erilaisten koirapersoonien tarpeet: halailu- ja aktivointilelu. Globe Hopella oli alustavia ideoita jälkimmäiseen ja minä (Valentina) käytin niitä prototyyppieni lähtökohtina. Minulla on paljon kokemusta ylijäämämateriaalien kanssa työskentelemiseen, kiitos @wastelesswonders-projektini.
Kaiken kaikkiaan meillä oli 5 erilaista versiota prototyypeistä, ja jo näissä prototyypeissä käytimme pääasiallisesti jätemateriaaleja. Tiimimme vanhat farkut löysivät uuden elämän leluprotoina ja myös monet muut kankaanpalaset, nauhat ja langat hankittiin second-hand-kaupoista.
Lelutestaajat Brina & Alvar
Alvarin Uusiolelu Puuha
Frisbeemäinen ensimmäinen versio kehittyi pikkuhiljaa moneen taipuvaksi monitoimileluksi, jossa on vapaasti liikkuva köysi kiinteiden nauhojen sijaan. Lelun voi kiristää palloksi pitkällä köysikahvalla, jolloin sitä on helppo ja hauska heitellä.
Ensiversiot sisälsivät myös pienet taskut herkkujen piilotusta varten, mutta huoli niiden puhtaana pysymisestä johti taskujen hylkäämiseen ja korvaamiseen pienillä läpillä, joiden alle herkut voi piilottaa lelun ollessa kiinni mutta jotka on helppo puhdistaa lelun ollessa auki.
Puuhasta tuli siis se lelu, jonka päätimme julkaista ensimmäisenä Alvarin leluvalikoimaan – sen pehmoinen kumppani tulee hyvin pian! 🥕 Koska päätämme työskennellä kierrätysmateriaalien kanssa, ostoprosessi voi joskus olla hyvin aikaa vievä ja hankala – mutta se on lopulta sen arvoista!
Alvarin Uusiolelu Pehmo
Saimme idean tehdä pehmolelu, joka muistuttaa jotakin resepteistämme tuttua raaka-ainetta. Muodon piti olla tarpeeksi yksinkertainen, jotta se pystyttäisiin ompelemaan tehokkaasti, ja toisaalta tarpeeksi kestävä, jotta se kestäisi rajummatkin leikkihetket.
Kokeilujen ja hienosäädön jälkeen porkkana oli täydellinen ja valmiina tuotantoon. Sen muoto voidaan ommella yhdestä kankaanpalasta ja “lehtivihreät” saadaan tiukasti kiinnitettyä muodon sisälle, jotta ne pysyvät paikallaan.
Pehmoporkkana on ehdottomasti ollut yksi rakastetuimmista leluprototyypeistä: toimistokoiramme rakastavat porkkanan päästä pilkistävien köydenpätkien repimistä.
Toinen Uusiolelumme näki päivänvalon vasta kolme kuukautta aiottua myöhemmin, sillä kierrätysmateriaalien kanssa työskentely ei ole aina suoraviivaista ja yllätyksetöntä. Mutta vihdoin, ja juuri ajoissa Ystävänpäiväksi… Tämä on Pehmo.
Kauden sato. 💚🥕
Materiaalien valinta
Päätettyämme lelujen designista ja testattuamme prototyyppejä läpikotaisin toimistollamme, palasimme takaisin Globe Hopelle valitsemaan materiaaleja niitä varten. Tässä mihin päädyimme:
Puuha on tehty…
Muodon päällinen on tehty käytetyistä farkuista. Farkut, jotka on kerätty Turun seudun kierrätyskeskuksesta (Lounais-suomen jätehuolto) ovat nyt syntyneet uudestaan leluina!
Kiipeilyköysistä: Tiesitkö, että niillä on parasta ennen -päiväys? Kun ei voida enää taata että ne nappaisivat turvallisesti ja katkeamatta putoavan kiipeilijän, köydet heitetään menemään. Mutta ei enää: me pelastamme Helsingin Kiipeilykeskuksen jätteet.
Globe Hopen materiaaliarkistoista löysimme ylijäämänaruja köysien kavereiksi sekä huovutettuja ja kierrätettyjä kuituja lelujen täytteeksi.
Pehmo on tehty…
Porkkanan runkoon valitsimme kirkkaan oranssia työvaatteiden ylijäämäkangasta*, joka oli odottanut Globe Hopen varastossa sopivaa käyttökohdetta.
Suunnitellessamme porkkanan “lehtiä” Globe Hopelle selvisi, että lelujen tulevan tuotantotehtaan naapurissa on köysitehdas! Tehtaalla oltiin tyytyväisiä, että ylijäämälle keksittiin käyttöä, ja materiaalien kuljetusmatkat pienentyivät lähes nollaan.
Molemmat lelut on täytetty lelujen tuotantoprosessissa syntyneillä leikkuujämillä.**
*Mikä on ylijäämä? Ylijäämä tarkoittaa että kyseiset kangasrullat olivat työvaatteiden valmistajille ylimääräisiä, eli niitä ei lopulta tarvittukaan vaatteisiin, joihin niitä oli tarkoitus käyttää. Nämä kankaat päätyvät yleensä jätteeksi.
** Mitä ovat leikkuujämät? Kun valmistetaan esimerkiksi vaatteita,10-35% kankaasta menee yleensä hukkaan tuotantoprosessin aikana. Se johtuu yksinkertaisesti siitä että useimmat vaatteet – ja lelumme – eivät ole tavallisia suorakulmioita jotka voitaisiin siististi asetella kankaalle. Sen sijaan ne ovat mitä erikoisimpia muotoja, jotka synnyttävät leikuujämiä. Nämä leikkuujämät käytetään lelujemme täytteenä, jolloin niiden valmistus on niin lähellä jätteetöntä kuin vain voi olla.
Valentina valitsee materiaaleja leluille Globe Hopen varastolla
Kuka lelut tekee?
Alvarin uusiolelut valmistaa Rutiks Oü Loksassa, Virossa. Se on pieni, 5–9 henkilöä työllistävä tehdas. Globe Hope on työskennellyt heidän kanssaan vuodesta 2008.
Vinkkimme Alvarin Uusiolelujen piiitkään ikään
Osa kestävää kulutusta on se, että arvostaa ostamiaan tuotteita huolehtimalla niistä ja korjaamalla pienet vahingot sen sijaan, että heittäisi tuotteen pois.
Vaikka lelumme on tehty jätteestä ja niiden tuotannossa ei ole käytetty lähes ollenkaan uusia resursseja, on tärkeää pitää ne poissa roskiksesta niin pitkään kuin mahdollista💚
Se onnistuu näin:
Paikkaa pienet reiät tai sido solmut uudestaan tuotelapussa olevien ohjeiden mukaan. Tarvitset vain neulan, lankaa ja kätesi. Jos tarvitset lisää ohjeita, vilkaise Alvarin paikkausohjetta.
Noudata hoito-ohjeita ja pese lelu ainoastaan pinnasta. Kuivausrumpu ja valkaisu aiheuttavat paljon vahinkoa tekstiileille, joten niiden välttäminen pidentää lelujen elinikää.
Jos koirasi kyllästyy leluun, mutta se on vielä hyvässä kunnossa, anna se ystävällesi, myy se eteenpäin tai lahjoita se eläinsuojaan tai muulle lemmikkeihin liittyvälle hyväntekeväisyystaholle.
Jos lelu lopulta on käyttöikänsä päässä, kierrätä se oikein! Monista paikoista löytyy nykyään tekstiilienkeräyspisteitä, jonne rikkinäiset ja vahingoittuneet tekstiilituotteet voi viedä. Sitä kautta ne päätyvät kierrätettäviksi ja uudelleenkäytettäviksi esimerkiksi autojen penkkien täytteenä tai muussa sopivissa käyttötarkoituksissa.
Lanseeraamme ensimmäisen kotimaisesti tuotetun hyönteisnamin koirille!
Koiranomistajat ovat pyytäneet meiltä erilaisia ja innovatiivisia tuotteita kokeiltavaksi. Me kuulimme toiveet: ylpeänä esittelemme Alvarin Ötökkäherkun – karvakaverin koulutustuokioihin ja hemmotteluhetkiin.
Eläinlääkärimme Henna ja Jarna Volarelta esittelevät: Alvarin Hukkaherkku Ötökkä!
“Hyönteispohjaiset herkut ovat olleet erittäin toivottuja asiakkaidemme keskuudessa”, kertoo Henna Söderholm, Alvar Petin oma tuotekehityspäällikkö & eläinlääkäri.
Hyönteiset ovat suhteellisen uusi ainesosa lemmikkien ruoassa, joten ne sopivat hyvin herkille sekä yleisille ainesosille allergisille koirille.
“Kehittääksemme tuotteen, joka täyttää nämä vaatimukset, olemme kehittäneet reseptin, jossa on lyhyt ja yksinkertainen ainesosaluettelo, sisältäen ainoastaan luonnollisia ainesosia.”
Aloitimme tutkimaan hyönteisiä ainesosana vuoden 2021 alussa – jotkut teistä ovat ehkä olleet mukana ensimmäisessä pilotissamme Volaren kanssa! Sen jälkeen olemmekin lanseeranneet kaksi hyönteispohjaista kuivaruokareseptiä (Ötökkä ja Tyyni).
Ja nyt useiden testikierrosten jälkeen olemme löytäneet täydellisen reseptin herkkuja varten.
Herkuilla on puolipehmeä rakenne, joka voidaan helposti jakaa kahteen tai useampaan palaan. Nämä sopii kaikille koirille, myös pennuille.
Herkut on pakattu 150 g pusseihin ja maksavat 6,50€/pussi (tai jatkuvalle tilaukselle tietenkin Alvaristi-hintaan)
Toukkien käyttö ainesosana edistää kiertotaloutta ja minimoi jätettä. Toukat ruokitaan ruokajätteellä (hedelmillä ja vihanneksilla). Mustasotilaskärpäsen toukat on erittäin kestävä ainesosa, jonka päästöt ovat koko eläinkunnan alhaisimpia. Voit lukea lisää mustasotilaskärpäsistä täältä🦟
“Käyttämällä Pohjoismaissa tuotettuja ainesosia voimme minimoida hiilitassunjälkeä entisestään, kun logistiset etäisyydet lyhenevät”, sanoo eläinlääkärimme Henna.
Ainesosien alkuperä on Suomi ja tuote on valmistettu Suomessa.
Tuotteen takana
Tuotteen on kehittänyt kolme suomalaista yritystä yhteistyössä: Alvar Pet, Volare ja Premium Petfood Finland.
Meidän eläinlääkäri ja tuotekehityspäällikkö Henna & Volaren COO Jarna, sekä tietenkin Alvar!
Volare on pohjoismainen elintarvikealan yritys, joka yhdistää kehittyneen teknologian mustasotilaskärpäsen luonnollisiin supervoimiin valmistaakseen korkealaatuisia, erittäin kestäviä proteiini- ja lipidiainesosia, rehua ja muuta teollisuutta varten.
“Meille Volarella tämä yhteistyö on ensimmäinen askel elintarviketeollisuuden toiminnan muuttamiseen – kestävästi, tehokkaasti ja innovatiivisesti”, sanoo Volaren COO Jarna Hyvönen.
Meidän hukkaherkut ovat ensimmäinen kaupallinen tuote, jonka ainesosana on Volaren toukkia. Toukkia kasvatetaan heidän tiloissaan Hyvinkäällä, Uudellamaalla.
Premium Pet Food (eli PPF) on tuotantokumppanimme suomalaisille nappuloille ja nyt myös upouusille Hukkaherkku Ötököille. Valitsimme PPF:n yhteistyökumppaniksi, sillä heidän arvot vastaavat myös meidän arvoja täydellisesti: PPF panostaa kestävyyteen ja turvallisiin, ravitseviin ja korkealaatuisiin tuotteisiin. Heidän tehtaansa on Varsinais-Suomen Liedossa.
Miten saan tuotteen käsiini?
Nykyinen tilaaja? Lisää herkut seuraavaan tilaukseesi asiakassivultasi Alvaristi-hintaan.
Uusi Alvarilla? Tilaa kokeilupaketti koirasi tarpeisiin räätälöidystä nappulareseptistä, ja lisää tilaukselle Alvarin Hukkaherkku Ötökät.
Etkö ole jatkuvan tilauksen fani? Tarjoamme nyt mahdollisuuden ostaa tuotteitamme myös suoraan nettikaupasta! Siirry verkkokauppaamme tilaamaan Alvarin Hukkaherkku Ötökät (ja muita haluamasi tuotteita).
Emme malta odottaa palautettanne (ja tietysti haluamme nähdä kaikki hauskat koulutusvideot tai kuvat, jotka liittyvät herkkujen nauttimiseen).
Ai niin, ja vielä viimeinen asia: Jos sinulla on kysyttävää, kommentteja tai tuotekehitysideoita – kuulemme aina näistä mielellämme 💚 Laita meille viestiä sosiaalisessa mediassa tai sähköpostilla hello@alvarpet.com.
Se tunne kun talouden tassuttelevalle ruokakriitikko kieltäytyy syömästä ja luvassa on taas uusi ruoanmetsästysreissu. Ei enää! Meillä voit nyt kokeilla useampaa reseptiä kerralla – keittiön kaapit eivät enää täyty avatuista nappulapusseista, ja makuraati saa valita suosikkinsa jatkotoimituksiin.
Nirsoilun taustalla voi olla monta erilaista syytä – taustalla voi olla vaikkapa opittu tapa, hyrräävät hormoonit, muutokset aisteissa tai hampaiden huonontunut kunto. Äkillinen ja pitkään jatkunut syömättömyys on aina tarpeellista selvittää eläinlääkärin kanssa!
Lisätietoa nirsoilun mahdollisista taustasyistä löydät eläinlääkärimme Hennan listaamana täältä. Vaikka nirsoilu ei olekaan helpoiten ratkottavissa oleva ongelma on siihenkin kuitenkin keinoja, jotka alkavat oikean ruokavalion löytämisestä ja jatkuvat johdonmukaiseen koulutukseen.
Oikea ruoka löytyy kokeilemalla
Peppi maistelemassa Alvarin nappuloita.
Nirsoilu aiheuttaa yleensä päänvaivaa koiranomistajalle, koska koiralta ei voi vain kysyä maistuisiko parhaiten kana-, kala-, kasvis- tai kenties hyönteisnappula.
Suosituskoneemme avulla luot koirallesi yksilöllisen ruokintasuosituksen. Suositus perustuu koiran tietoihin – ikään, elämäntyyliin, kehonkuntoon – sekä tarpeisiin ja makupreferensseihin. Moni asiakkaamme on toivonut mahdollisuutta kokeilla useampaa 11 reseptistämme.
Nyt saat kokeilupaketin mukaan ensisijaisen suosituksen (2 kg) lisäksi valitsemasi näytepussit (200 g), kukin 2€ hintaan. Ruokakriitikko voi kokeilla eri reseptejä ja valita niistä suosikkinsa jatkotilaukseen.
Kokeilupaketti ei sitouta tilauksen jatkoon, vaan voit aina muokata tai perua sen tarpeidesi mukaan.
Koiralle sopiva ja maistuva ruoka on kaiken A ja O, nirsoilijoilla on kuitenkin paha tapa “kyllästyä” ruokaansa. Kun maistuva ruoka on löytynyt kannattaa ruokinnassa noudattaa nirsoilijan kultaisia sääntöjä pitkäkestoista harjoittelua ja rutiinissa pysymistä sen sijaan että ruokaa lähtee ensitöikseen vaihtamaan. Näillä opeilla ruokaa ei tarvitse olla jatkuvasti vaihtamassa vaan karvakorva oppii ajan myötä pois nirsoilusta.
Johdonmukainen harjoittelu
Nirsoilusta ei pääse eroon yhdessä yössä vaan pitkäkestoisella harjoittelulla, joka vaatii koiran omistajalta pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä. Nirsoilusta eroon pääseminen on pitkä prosessi ja matkalla on varmasti muutama takapakki, kun ruoka ei muutamana päivänä maistukaan. Älä silti luovuta – terve koira ei näännytä itseään nälkään jos ruokaa on säännöllisesti tarjolla. ☺️
Nirsoilun kanssa opeteltavaa on niin koiran omistajalla, kun myös koiralla. Oikeat annoskoot, säännölliset ruoka-ajat, ruokarauha ja riittävä liikunta ovat kaikki tärkeitä toimintoja, kun nirsoilusta opetellaan pois.
Rakenna rutiini ja pysy siinä
Rutiini on nirsoiluun taipuvaisen koiran apukeino. Kun ruokaa on tarjolla vain tiettyyn kellonaikaan, koira oppii syömään sille asetetuissa rajoissa. Jos koira kieltäytyy syömästä, nappaa kuppi pois ja tarjoile ruokaa seuraavan kerran vasta seuraavana ruoka-aikana.
Herkut tai aterian täydentäminen / korvaaminen muilla ruoilla on karhunpalvelus: nokkela koira tajuaa äkkiä, että kieltäytymällä syömästä saa jotain vielä parempaa tilalle.
Koiran säännölliset ruoka-ajat ja oikein annosteltu ruokamäärä tukevat koiran hyvinvointia pennusta senioriin.
Meillä on jännittäviä, tai pitäisikö sanoa mehukkaita, uutisia. 😍🧃 Tänään lanseeraamme Suomen lemmikkimarkkinoille täysin uuden tuotekategorian: toivottakaa tervetulleeksi Alvarin Hävikkiliemi!
Idea kastiketyylisestä tuotteesta sai alkunsa pohtiessamme tapoja palvella asiakkaita, joilla on a) haasteita löytää nirsolle koiralleen kelpaava ruoka, sekä b) toiveena tuoda hieman vaihtelua koiransa aterioihin.
Tapasimme Soocin upeat tiimiläiset, jotka jakavat intohimomme resepteihin, jotka eivät ainoastaan ole terveellisiä ja herkullisia, vaan myös kestäviä, hävikkiä-torjuvia sekä satokausia kunnioittavia. Päätimme yhdistää voimamme kehittääksemme jotain täysin uutta.
Tässä se on: Alvarin Hävikkiliemi. Odotamme malttamattomana teidän ja koirienne palautetta!
Kenelle liemi on?
Nirsoille koirille & vaihtelunhaluisille
Alvarin Hävikkiliemi on suunniteltu tarjottavaksi kastikkeena koirasi päivittäisen aterian ohessa – tuomaan lisämakua ja vaihtelua.
Saamme usein toiveita tuotteista ja tavoista, joilla taistella nirsoja ruokailutapoja vastaan. Tämä on teille! (Muuten, jos koirasi on nirso ja haluat työstää asiaa, tässä on artikkelimme nirsoudesta; se on täynnä hyväksi havaittuja ja käytännöllisiä vinkkejä)
Uutuus on erittäin matalakalorinen, eli käyttäessäsi Alvarin Hävikkilientä sinun ei tarvitse huolestua koirasi päivittäisen energiansaannin kasvusta. Raaka-aineet ovat kaikki terveellisiä ja luonnollisia, ilman suolaa, ja siitä syystä Hävikkiliemi on “salainen ainesosamme” ruokahalun kasvattamiseen.
✔️ Hävikkiliemi sopii tarjottavaksi kaikenikäisille ja -laisille koirille.
Nesteytyksen lisäämiseksi
Riittävä vedensaanti auttaa pitämään koirasi hyvin nesteytettynä ja tukee ruoansulatusta. Koirat ovat tyypillisesti hyviä ylläpitämään nestetasapainoaan kun tuoretta vettä on saatavilla, mutta joissain tapauksissa vedensaantia voi olla hyvä lisätä.
🎾 Urheilullinen ja aktiivinen? Kun koirasi liikkuu paljon esimerkiksi raskaan tai pitkäkestoisen liikunnan merkeissä, lisänesteytystä suositellaan hyvinvoinnin tueksi.
☀️ Kuumat kesäpäivät! Korkeat lämpötilat lisäävät koirasi nestetarvetta. Vinkki: hellepäivinä lisää koirasi vesikippoon Hävikkiliemestä tehtyjä jääpaloja veden viilentämiseksi ja maustamiseksi.
Pienet koirat tapaavat juoda vähemmän, mikä voi joskus johtaa ongelmiin kuten kuivaan kakkaan ja ummetukseen. Sopivan vedensaannin varmistaminen voi auttaa koiraasi välttämään näitä.
Jos koirallasi on taipumusta virtsakivien muodostumiseen, vedensaannin lisäämistä suositellaan.
Erityistarpeisiin
⚖️ Painonhallinta? Jos koirasi on tarkalla ruokavaliolla, nesteen lisääminen aterioihin lisää ruokaan volyymia kalorimäärää liiaksi kasvattamatta.
👶 Pehmeämpi purtava. Kun koirasi on taipaleensa alussa (pentu) tai myöhemmässä vaiheessa (seniori), kuivaruoan koostumuksen pehmentäminen voi olla hyödyksi. Liota nappuloita liemessä tovi ennen tarjoilua.
Sopan hämmentäjät
Alvarin Hävikkiliemi on keitetty Pohjois-Karjalan Ylämyllyllä lähialueen tuottajien ylijäämäraaka-aineista – maun maksimoimiseksi ja hävikin minimoimiseksi.
Liemi on tehty lempeästi keittämällä kananluita kasvisten ja yrttien kanssa. Näin raaka-aineista irtoaa nesteeseen runsaasti herkullista makua. Näin kumppanimme Sooci kertoo raaka-aineistaan:
“Reseptissä hyödynnetään paikallisen lihateollisuuden [tässä: broilerin ranka] ylijäämää. Luista eroon pääseminen on perinteisesti teurastamoille ongelma, mutta prosessissamme pystymme hyötykäyttämään kaiken. Raaka-aineet antavat herkullisen maun liemelle, joka pakataan ja myydään, rasva myydään biodieselin raaka-aineeksi, luu-vihannesmassa saa vielä yhden elämän maanparannusaineena.”
Pilottivaihe
Ensimmäistä tuotantoerää on tarjolla rajattu määrä, ja odotamme malttamattomina palautettanne.
Tuote on saatavilla heinäkuussa tai niin kauan kun tuotantoerää riittää – mutta jos pidätte siitä yhtä paljon kuin mekin, tuotamme uuden erän pikimmiten. 💚
Alvarin Hävikkilientä voi ostaa joko lisäämällä sen osaksi jatkuvaa tilaustasi, tai tilaamalla sen kertaostoksena. Toivotamme herkullisia ruokailuhetkiä!
Kesäkuusta lähtien vaihdamme Alvarin Nollapäästönappula Itämeren, Vauhdin ja Vakaan valmistuskumppanin suomalaiseen toimijaan. Samalla myös raaka-aineiden lähteet vaihtuvat kotimaisiin.
Kotimaisuus vastaa paitsi monen asiakkaamme toiveisiin, myös omiin tavoitteisiimme mahdollisimman hyvästä ns. “maatilalta koirankippoon” -tason läpinäkyvyydestä. Tiedämme nyt aiempaa tarkemmin, mistä kukin raaka-aine on peräisin, ja nämä tilat ovat vain lyhyen matkan päässä. Ja näistä, raaka-aineiden alkuperistä, pääsemme kertomaan lisää pian.
Mikä muuttuu? Milloin muuttuu?
Kesäkuusta lähtien vaihdamme Alvarin Nollapäästönappula Itämeren, Vauhdin ja Vakaan valmistuskumppanin suomalaiseen toimijaan. Samalla myös raaka-aineiden lähteet vaihtuvat kotimaisiin. Ensimmäinen tuotantoerä on pilotti, jonka aikana haluamme varmistua siitä, että tuote vastaa alkuperäistä niin laadun kuin maittavuuden osalta. 😊
Muutos voi aiheuttaa pieniä eroavaisuuksia tuotteessa: vaikka ainesosaluettelo ja ravintosisältö pysyvät pääpiirtein samana, raaka-aineiden eri alkuperä sekä uusi valmistusfasiliteetti vaikuttavat lopputulokseen.
Mikäli kaikki sujuu hyvin, vaihdamme resepteihin pysyvästi loppukesästä, ja jatkamme selvittämään mahdollisuuksia laajentaa kotimaista tuotantoa muuhunkin kuivaruokavalikoimaan. Voit vertailla uusien reseptien tuotesisältöjä alkuperäisiin täältä: Itämeri, Vauhti, Vakaa.
Kertokaa lisää uudesta kumppanista!
Valitsimme vuonna 2020 nappulatuottajaksi tanskalaisen Nordic Petcare Groupin, sillä vakuutuimme heidän kokemuksestaan, asiantuntijuudestaan ja raaka-aineiden tuottajaverkostostaan. Sijainti Tanskassa oli myös linjassa lähivuosien kansainvälistymissuunnitelmamme kanssa.
Kotimaasta ei tuolloin vielä löytynyt kriteeristöömme sopivaa vaihtoehtoa, mutta onneksemme toimiala on kehittynyt Suomessa kovaa vauhtia, ja nyt voimme tuoda nappulavalikoimaamme myös kotimaisen vaihtoehdon. Uusien nappuloiden tuotantokumppani on Premium Pet Food, ja heidän tuotantolaitoksensa sijaitsee Varsinais-Suomen Liedossa. (Kuvassa Alvarin eläinlääkäri ja tuotekehittäjä Henna Liedon tehtaalla ensimmäistä nappulatuotantoa valvomassa. 🤩)
Onko kotimainen kuivaruoka ympäristöystävällisempi?
Sillä, mistä ruoka on peräisin on merkitystä sen ilmastovaikutukseen. Tuottamalla ruoan kotimaassa kotimaisista raaka-aineista, pystymme minimoimaan kuljetusmatkat.
Ympäristöystävällisyyttä ei kuitenkaan voi yliyksinkertaistaa pelkän välimatkan tasolle. Etäisyyksiä enemmän väliä on raaka-ainevalinnalla itsessään: proteiininlähteistä esimerkiksi kotimainen naudanliha aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä, kuin eteläamerikkalainen soija.
Vertailukohtana Alvarin nappuloissa raaka-aineiden tuotanto aiheuttaa 76,5% tuotteen päästöistä, ja kuljetukset 14,4% (raaka-aineiden jälkeen toiseksi suurin päästöerä). Jos siirrymme kotimaisiin resepteihin pysyvästi, laskemme myös niiden hiilitassunjäljet.
Mistä näitä voi ostaa?
Jo Alvarin tilaaja? Voit vaihtaa kotimaiseen reseptiin asiakassivulla “Torille”-kampanjasivulla. Koska pilotoimme vasta uusia reseptejä, valitsethan toimituspäiväksi viimeistään 30.6.! Teemme kesäkuun aikana päätöksen pysyvästä siirtymästä, ja myös alkuperäiset reseptit ovat saatavilla vähintään kesän yli.
Uusi asiakas? Voit tilata edullisen kokeilupaketin suosituskoneestamme koirasi tarpeiden mukaan yksilöidyn ruokintasuunnitelman kera. Kokeilupakettiin kuuluu 2 kg nappuloita à 4,90€ sekä haluamasi ekstratuotteet. Jos kotimainen resepti ei ole koirasi ensisijainen suositus, voit vaihtaa siihen. 😊 Kotimaiset reseptit tunnistaa Suomen lipusta ja (FI)-tunnisteesta. Kokeilupaketti aloittaa jatkuvan tilauksen, jota voit joustavasti muokata.
Etkö halua jatkuvaa tilausta? Kotimaiset nappulat ovat saatavilla myös Alvarin Kesäkaupassa! Voit tilata nappuloita kertaostoksena kotiin kuljetettuna.
Roskiin menevistä muikun päistä syntyy tästedes koirien herkkua. Savolaisen perinneruoan kalakukon sivuvirroista syntyvä koirien ravintorikas makupala on kuivattu muikun pää.
Etelä-Savossa toimivan Järvi-Suomen Kalatuotteen ja Alvar Petin yhteistyöstä syntyy muikkujen päistä tehty, elintarviketuotannon hävikin minimoiva koirien Hukkaherkku. 💚 Alvarin Hukkaherkku Muikku valmistetaan Järvi-Suomen Kalatuotteen tehtaalla Kissakoskella, ja muikut kalastetaan lähivesistöistä: Puulavedeltä, Päijänteeltä ja Suonteelta.
Muikkukukoista ylijäävät muikkujen päät hyötykäyttöön valjastamalla säästyy jopa tuhat kiloa hävikkiä vuodessa!
“Olimme yhteydessä Alvar Petiin kun huomasimme heidän käyttävän elintarvikealan sivuvirtoja. Aiemmin muikkukukkojen valmistuksessa muikkujen päät menivät roskiin, vaikka tiesimme, että kuivattuina ne sopivat mainiosti koiran makupalaksi”, kommentoi Järvi-Suomen Kalatuotteen yrittäjä Tuomas Pöyry.
Ylijäämän ja sivuvirtojen käytöllä lemmikin ruokinnassa on jostain syystä huono maine. Jos raaka-aineen pystyy hyödyntämään niin, että mahdollisimman vähän menee hukkaan – eikö se ole mahtava juttu? Hävikistä tehdyt muikkumakupalat ovat sekä ympäristöystävällinen että ravitseva ratkaisu koiran palkitsemiseen.
Suomessa hävikkiä syntyy läpi ruokaketjun arviolta 400–500 miljoonaa kiloa vuodessa. Suomi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä.
Myös täysravintosarjassamme, Nollapäästönappuloissa, hyödynnetään luonnonkaloja: Itämeren silakkaa ja kilohailia. Ympäristövaikutusta laskettaessa niiden vaikutus on positiivinen, sillä jos kalakannat kasvavat liian suuriksi, niillä on vesistöä rehevöittävä vaikutus. Mainitulla lajeilla ei ole elintarvikkeiksi riittävän suuri kysyntä, vaan kalat päätyvät usein roskiin.
Mutta miltä ne muikunpäät sitten maistuvat? Testiraatimme mukaan herkullisilta, ja uusia maistelukierroksia piti arvion varmistamiseksi tehdä useita!
Näin syntyi FutterTester-palkinnon voittanut Maalaiskanalisuke!
Ollaan hyvin innoissamme, sillä meidän kotimainen märkäruoka Maalaiskanalisuke voitti FutterTester.de palkinnon: Paras koiranruokalisuke 2021! Maalaiskanalisuke oli ensimmäinen suomalainen kanasta valmistettu märkäruoka, ja se on saanut asiakkailtammekin erinomaiset arvostelut. Palkinnon innoittamana halusimme avata vielä tarkemmin Maalaiskanalisukkeen tuotekehitystä ja sitä, kuinka se syntyi. Äänessä Henna, eli Tohtori Alvar! 🥳
Etsimässä pohjoismaista raaka-ainetta
Maalaiskanalisukkeen kehitys alkoi mahdollisten pohjoismaisten valmistuskumppanien kartoituksella. Lemmikkien säilykeruokia valmistaa pohjoismaissa vain muutama toimija eikä sopivaa kumppania tuntunut heti löytyvän. Etenkin vaatimus käytettävien raaka-aineiden pohjoismaisuudesta ja hyvästä jäljitettävyydestä tuntuivat hankaloittavan etsintöjä.
Niinpä päätimme lähestyä asiaa hieman eri suunnasta. Lähdimmekin hakemaan toimijaa, joka voisi purkittaa tuotteen, jonka reseptiikan suunnittelisimme pääosin itse. Tähän hommaan löysimmekin erinomaisen suomalaisen kumppanin, jonka kanssa lähdimme kehittämään tuotetta.
Kotimainen kumppani löytyi Liedosta. Kuva: Fanny Tuominen.
Maittava sisältä ja miellyttävä ulkoa
Alusta asti oli selvää, että kanasäilyke olisi koostumukseltaan mahdollisimman yksinkertainen. Raaka-aineet hankittaisiin mahdollisimman läheltä ja tuotteessa käytettäisiin mahdollisuuksien mukaan elintarviketuotannon sivuvirtoja.
Pääraaka-aineen, hävikkikanan, toimittajaksi löytyikin lietolainen Naapurin Maalaiskana. Kanan kaveriksi purkkiin piti keksiä jotain, mikä pitäisi koostumuksen kasassa ja estäisi ylenmääräistä vapaan nesteen kertymistä tölkkiin tuotantoprosessin aikana. Kun purkkiin ei pakata fileetä, ei tuotteen ulkonäkö myöskään ole sellaisenaan kaikkein houkuttelevin.
Tuotteen varsinaista käyttäjää, eli koiraa ylimääräinen neste ja hieman luotaantyöntävän näköinen ulkonäkö ei varmasti häiritsisi, mutta omistajalle pelkkä nesteessä kelluva kanan sivutuote olisi selvästi hankalammin käsiteltävä ja varmasti vähemmän houkutteleva.
Sidosaineena kananmunanvalkuaisjauhetta ja perunakuitua
Valmistajan, Lemmikin Herkun Mikon kanssa keksimme kokeiluun erilaisia yhdistelmiä nestettä sitovia kuituja ja stabilointiaineita. Kaikkien käytettävien raaka-aineiden piti luonnollisesti olla myös koiralle ravitsemuksellisesti sopivia.
Lukuisten testierien jälkeen parhaaksi yhdistelmäksi osoittautui kanan sekaan lisätty pieni määrä kananmunanvalkuaisjauhetta ja perunakuitua. Näillä nesteensitojilla koostumuksesta tuli mielestämme erittäinkin onnistunut ja tuotteesta suorastaan ruokahalua herättävän näköinen ja tuoksuinen.
Kananmuna ja peruna ovat myös tavoitteen mukaisesti yksinkertaisia lähiraaka-aineita. Valkuaisjauhe on peräisin laitilalaiselta Munax-kananmunatalolta ja perunakuidun hankimme Pohjolan Perunalta. Tässä vaiheessa tuotteeseen päätettiin olla lisäämättä kivennäisiä tai vitamiineja, koska niiden tasapainottaminen koiran tarpeisiin vastaavaksi koostumukseksi on oma lukunsa, ja siksipä maalaiskanalisuketta onkin tarkoitus nimensä mukaisesti käyttää maittavana lisukkeena muun ruoan rinnalla.
Testattu toimistokoirilla
Vapaaehtoiset makutuomarit, joukko Alvar Petin toimistokoiria olivat kanssamme yhtä mieltä tuotteen ruokahalua herättävästä koostumuksesta ja ennen kaikkea maittavuudesta. Vielä laboratorioanalyysit laadunvarmistukseksi ja tuotteen ravintoainepitoisuuksien määrittämiseksi ja saatoimme todeta Maalaiskanalisukkeen olevan valmis esiteltäväksi!
Brina pääsi ensimmäisten joukossa maistelemaan lisuketta.
100% maittavampi!
Teetimme elokuussa 2021 kyselyn Maalaiskanalisuketta maistaneille asiakkaille, ja he KAIKKI sanoivat säilykkeen maistuneen koiralleen paremmin kuin aiemmin kokeillut märkäruoat (30% huomattavasti paremmin, 70% hieman paremmin). Vastaajamäärä oli tosin tuolloin vielä pienehkö (37) eli lisäarviot ovat aina tervetulleita!
Alkuvuodesta 2022 saimme tiedon, että Alvarin Maalaiskanalisuke oli valikoitunut FutterTester.de-palvelun mukaan vuoden 2021 parhaimmaksi koiranruokalisukkeeksi! FutterTester on saksalainen sivusto, jolla käyttäjät saavat arvostella ruokia – Maalaiskanalisuke on saanut sivustolla 8.8/10 arvion käyttäjiltä. 🤩
Tämä oli Alvarin tuotteiden ensimmäinen “virallinen” palkinto. Toivottavasti niitä on tulossa vielä monta lisää!
Kuulemme aina mielellämme palautetta tuotteistamme ja toiveita tulevien varalle. Maalaiskanalisukekin sai alkusysäyksen alvaristien toiveesta!
FutterTester on saksalainen tuotteiden arviointisivusto.